Niitä kahta asiaa on tullut viimeinen puolivuotta nautittua toisinaan sivistyneesti siemaillen ja välillä taas suomalaisilla voimasanoilla höystettynä. Minulla alkaa tutkijavaihto olla pian pulkassa ja on taas aika pakata mies, lapsi ja ne neljä matkalaukkua ja lähteä kotiin. Reissu on opettanut paljon ja eräänkin kantapään kautta opitun asian vuoksi paluumatka ei esimerkiksi sisällä yhtään linja-automatkaa, joten sellaisen kyytiin on tällä kertaa mahdotonta unohtaa matkalaukkuja.
Tuliaisina reissusta on jo hankittuna reilusti edellä mainittua teetä (kyllä britit vaan teensä osaa tehdä) ja megatavukaupalla atomivoimamikroskooppidataa. Päiviä tuli vietettyä labrassa AFM-laitteistolle hellästi puhellen ja kaikkiin tieteenjumaliin vedoten sen verran paljon, että ainakin kaksi yhteisjulkaisua saadaan koottua. Näistä ensimmäinen onkin jo hyvällä mallilla ja toivottasti näkee päivänvalon piakkoin.
AFM- kuvantaminen ja sen opetteleminen jo sinänsä on ollut matka omaan sisimpään. Mekaaninen laite, joka hyvänä päivänä toimii kuin unelma, tavallisena päivänä nostattaa käyttäjänsä verenpaineen taivaisiin ja huonona päivänä haistattaa pitkät jo labran ovelta, on todellakin ollut silmiä avaava kokemus. On hyvin kuvaavaa, että AFM labraan käydään ovesta, jonka vieressä on tällainen kyltti:
Projektin alkaessa pidin paikallisen proffan lausahdusta ”It is doable but leaves no time for anything else.” suorana epäluottamuslauseena kykyjäni kohtaan. Ajattelin, että ”Tässähän on puolivuotta aikaa, kyllähän siinä ajassa kuvaa vaikka kuinka!”. Onneksi en sanonut sitä ääneen. Hyvän kuvan saaminen vaati äärettömästi pitkäjänteisyyttä ja aimo annoksen tuuriakin, sillä näytteistäni ei paljaalla silmällä pysty näkemään kuvattavia nanorakenteita vaan ne piti ensin ”löytää” AFM:lla skannaamalla (joka muuten kestää ikuisuuden). Mielenrauhaa epätoivoisiin labrapäiviin toi alla oleva maalaus. Se roikkuu James Clerk Maxwell Building:n rappukäytävässä, paluumatkalla Magnet Café:sta neuvoa antavan teekupillisen kanssa AFM labraan, ja sai pienen tutkijan tuntemaan itsensä aina vähän isommaksi.
Uusia kontakteja ja ystäviäkin on matkanvarrelta tarttunut. Ehkä sinne seuraavaan konferenssiin on taas vähän helpompi lähteä puhumaan, kun tietää että yleisössä voi olla tuttujakin naamoja. Paikallinen yliopistoyhteistyö myös jatkuu ainakin siinä määrin, että biomateriaalien laitos täällä jatkaa näytteideni Raman ja CARS/SRS analysointia Suomeenpaluuni jälkeenkin (koska hekin yllättyivät näytteideni haasteellisuudesta). Neuvona muille tutkimusvaihtoon suuntaaville haluan korostaa suunnitelmien tärkeyttä. Suunnittele ja neuvottele ajoissa (mielellään kirjallisena) kaikkien osapuolien kanssa kuinka monta julkaisua tehdään, millä aikataululla julkaistaan ja ketä merkitään kirjoittajiksi. Näin vältyt ikäviltä yllätyksiltä sekä turhalta mielipahalta ja pystyt suuntaamaan kaiken energiasi tutkimukseen.
Tämä tutkija kiittää ja kuittaa! Viihdyn tyytyväisenä taas hetken Suomessa monia kokemuksia rikkaampana (ainakin hetken) omaa väitöstutkimustani jatkaen. Katsotaan sitten myöhemmin minne uudet tuulet minut puhaltavat 😉