Sateinen Berliini toipuu vaaleista samalla, kun apurahavuoteni tulee päätökseensä. Palasin juuri esittelemästä projektini tuloksia biomateriaalikonferenssissa Ateenassa. Matkalla erityisesti ilahdutti vaihtaa tutkimuskuulumiset vastaväittäjäni ja väitökseni esitarkastajien kanssa näin kaksi vuotta väitökseni jälkeen. Enpä arvannut, että väitökseni arvioijista tulisi niin hyviä kontakteja tähän päivään. Saksalaiset professorit tulivat myös esittäytymään, ja tulevista yhteistöistä sopiessani tunsin vahvasti kuuluvani joukkoon.
Konferenssissa moni esiintyjä puhui 3D-tulostuksen mahdollisuuksista, mutta yllätyksekseni vielä kovin ajatuksen tasolla. 3D-tulostukseen kohdistuvia odotuksia kasvattaa tutkijoiden tapa puhua julkisesti esimerkiksi elinten tulostuksesta, kun todellisuudessa tulostetaan melko yksinkertaisia rakenteita soluista ja biomateriaalista. Tutkijoille itselleen tämä näkyy takaisin siten, että yhteistyökumppanit tulevat tapaamisiin suurin toivein ja helposti pettyvät kuullessaan 3D-tulostuksen realiteetit. Hypen keskellä käy myös helposti niin, että tutkimusryhmä päättää hankkia 3D-tulostimen ja vasta sen jälkeen pohtii sille käyttötarkoitusta, kun pitäisi lähteä liikkeelle pohtimalla, mitä lääketiede tarvitsee ja miten sen voisi saavuttaa. Uskallan kuitenkin tästä eteenpäinkin puhua innolla lääketieteellisestä 3D-tulostuksesta, sillä olen matkan varrella nähnyt myös alan reippaan kehityksen.
Konferenssin pääteema eli materiaalitutkimuksen saattaminen tuotteeksi ja markkinoille on yhtä lailla kiinnostava aihe. Konferenssiin osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että biomateriaalien matka laboratoriosta sovellukseksi on usein liian hidas. Koen, että matkan hitauteen vaikuttaa merkittävästi se, että materiaalin mekaanisia ominaisuuksia ei osata tai viitsitä testata tarpeeksi perusteellisesti jo materiaalin synteesivaiheessa, ja tämä näkyy sovellusten huonona menestyksenä kliinisissä kokeissa. Konferenssissa nousi myös puheeksi artikkeleiden vertaisarviointi- ja julkaisupolitiikka. Useat yliopistot kampanjoivat parhaillaan artikkeleiden suuria tilausmaksuja vastaan, ja huolimatta siitä, että tieteelliset artikkelit ovat usein julkisella rahalla tuettuja, niihin on hyvin rajattu tai kallis pääsy yliopistojen ulkopuolella. EU:n tavoitteena onkin tehdä julkisin varoin tuotetuista artikkeleista kaikille avoimia ennen vuotta 2020. Tämä on ehdottomasti upea suunta, kunhan vertaisarvioinnin korkeasta tasosta pidetään edelleen huolta. Luotettava, kaikkien saatavilla oleva tutkimustieto on juuri sitä, mitä ihmiskunta nyt tarvitsee.
Mennyt vuosi Berliinissä on antanut minulle suuren määrän kontakteja, ja tutkimukseni on tällä hetkellä tiivistä yhteistyötä Charitén lääkäreiden ja Berliinin teknillisen yliopiston tutkijoiden kanssa. Projektini, jossa siis kehitän 3D-tulostettua kudosmallia ihmisen ohutsuolesta korvaamaan lääketestausta eläinkokeilla, jatkuu seuraavan vuoden saksalaisella postdoc-rahoituksella. Olen nauttinut suuresti tutkimusprojektistani ja olen hyvin kiitollinen Walter Ahlströmin säätiölle Tutkijat maailmalle –apurahastani. Projektini ei tästä hiljene vaan jatkuu suurella innolla kohti uutta, vielä tuntematonta tietoa ihmiskehosta ja 3D-tulostuksesta.