Maahanmuuttajan mietteitä Italiasta

Minun kahden vuoden työrupeamani lähestyy pikkuhiljaa loppuaan ja yritän saada keskeneräisiä hommia päätökseen. Vaikka kuinka yritän saada kaiken valmiiksi, tiedän jo nyt, että työt jatkuvat vielä jonkin aikaa etänä Suomesta käsin. Sellaista se tutkimustyö vaan joskus on, varsinkin kokeellisen fysiikan parissa. Ensimmäinen julkaisuni on hyväksytty julkaistavaksi Nano Letters:ssä ja se löytyy jo on-line versiona http://pubs.acs.org/doi/abs/10.1021/nl504544s ja vapaasti luettavana http://arxiv.org/abs/1411.0990. Toinen on myös työn alla ja toivottavasti saamme sen valmiiksi kuukauden sisään.

Tämän kahden vuoden aikana olen tehnyt yhteistyötä ja tutustunut huimaan määrään ihmisiä, monista eri maista. Tämä johtuu osittain siitä, että meidän laboratoriomme ja ryhmämme on hyvin kansainvälinen, osittain käymästäni kolmen viikon kesäkoulusta Ranskassa. ESONN 2015 haku on alkanut, voin lämpimästi suositella sitä nanotieteistä ja nanoteknologiasta kiinnostuneille: http://esonn.fr/. Sen lisäksi, että opin siellä todella paljon tutkimusalaani liittyvää teoriaa sekä käytännön tekniikoita, sain myös joukon hyviä ystäviä, joita tapaan edelleen. Maahanmuuttajana on joskus hyvin vaikea samaistua paikallisiin, mutta muiden maahanmuuttajien kanssa löytää vähintään yhden yhteisen asian ja se on tietynlainen ulkopuolisuus. Ei välttämättä niin negatiivisena kuin miltä se kuulostaa, mutta maahanmuuttajia yhdistää monet ihmetyksen ja huvituksen aiheet kohdemaan kulttuurissa, vaikka lähtökulttuurit eivät olisi yhtään samankaltaiset.

Minulta on kysytty todella paljon eroavaisuuksista Suomen ja Italian välillä; mikä oli yllättävää kun tulin ja oliko suuri kulttuurishokki. Aluksi ei tuntunut kovin ihmeelliseltä, olihan sitä tullut matkusteltua vaikka missä. Mutta kun se ympäristö ei vaihtunutkaan tutuksi ja turvalliseksi parin viikon päästä, alkoi se todellinen sopeutuminen ja kulttuurin opiskelu. Suurin eroavaisuus on ollut ihmisten eläväisyys, äänekkyys, ehkä jopa suomalaisittain arvioituna pieni röyhkeys. Täällä jokaisella on oikeus ja velvollisuus ottaa oma tilansa. Sama pätee ruokalassa, kadulla, liikenteessä ja virastoissa. Se on myös opettanut minua positiivisessä mielessä, minulla on oikeus olla ihan siinä missä kenellä tahansa muullakin, turha nöyristely pois!

Nyt kahden vuoden jälkeen on rentoa ja luontevaa asua täällä. Tiedän missä on hyvät kaupat ja ravintolat, missä virastossa hoidan mitäkin, puhun jonkin verran Italiaa ja ymmärrän aika paljon enemmän. Elämäntyyli on rennompi ja joustavampi, voin jutella ventovieraiden kanssa kadulla. Puolensa kaikella, Suomessa olen varmaan sitten se hullu nainen, joka alkaa juttelemaan bussissa tai odotushuoneissa! Alkaa jopa pelottaa Suomeen paluu ja meidän ihana sääntöyhteiskuntamme, täytyykö vääntää otsa kurttuun jo varmuuden vuoksi? Se mikä Suomessa on ihanaa, eli toimivuus ja säännöt, tekee Suomesta myös kamalan paikan. Ihmiset piiloutuvat sääntöjen taakse ja kohtuullisuus unohtuu. Toivon, että sopeudun takaisin ja voin silti säilyttää edes osan Italian opettamasta eläväisyydestä!