Blogi

(Epä)sosiaalisesta mediasta

Julkaistu

Puoli vuotta on lyhyt aika. Blogia oli tarkoitus päivittää säännöllisemmin, mutta kynnys pidemmän jutun saattamiseksi loppuun kaiken muun kiireen keskellä osoittautui suuremmaksi, kuin oletin.

Petri's second twiit - packing to Stanford

Lyhyellä vierailulla ehtii kuitenkin tehdä lyhyitä päivityksiä. Vaikka olin luonut käyttäjätunnuksen Twitteriin useampi vuosi sitten, en ollut twiitannut kuin kahdesti ennen saapumistani Stanfordiin. Toinen noista kahdesta viserryksestä oli itse asiassa lähtöpäivää edeltävän illan epätoivoisista tunnelmista.

Vierailuni aikana Twitter-minäni päätti aktivoitua. Ajattelin kokeilla, josko lyhyisiin julkisiin viesteihin saisi kirjattua ajatuksia ja muistoja matkan varrelta.

Screen Shot 2015-03-29 at 13.40.09

Omia (ja muidenkin) muistoja tuli jaettua ainakin itseni yllättänyt määrä – toistaiseksi 274 viestiä. Viserryksiä syntyi mm. mielenkiintoisista seminaareista, oman tutkimusalan kaupallistamiseen liittyvistä tapahtumista, politiikasta tai ihan vain internetin syövereistä.

Tutkimuksen vaikuttavuuteen ja tutkimuksesta viestintään – tai näiden puutteeseen – kiinnitetään nykyisin paljon huomiota. Yllätyin miten helposti twitteristä sai huomiota tekemisilleen ja sanomisilleen. Matkani aikana sain 130 uutta lukijaa – aloittaessani niitä oli noin 5. Yksittäiset viestit keräsivät tuhansiakin näyttökertoja ja julkaisuista tiedottaminen on uskoakseni vaikuttanut positiivisesti jopa artikkeleiden latausmääriin.

Twitter analytics from a single tweet
Vain 50 seuraajallakin viesteilleen saattoi saada kiitettävästi huomiota.
Followers statistics from twitter analytics.
Ja toisaalta seuraajienkin määrä kasvoi yllättävän nopeasti siitä, kun Twitteriä vain ryhtyi käyttämään.

Tutustumismatkani Twitteriin tutkimustakin tukevana viestintävälineenä on ollut antoisa. Suosittelen vastaavaa muillekin.