Blogi

Show must go on – tehokasta tutkimusta?

Julkaistu

Olen jo muuttanut pois Italiasta ja etsin töitä Suomesta, mutta teen silti vielä töitä joka päivä Italiaan, ilman palkkaa. Kun kerron tästä muille, minulta kysytään:

-”Miksi ihmeessä?”

Tutkimustyön luonne on hyvin erilainen kuin muussa työssä; jos teen työtä vuoden jonkin projektin parissa, se paras todistus tekemästäni työstä on tulosten julkaisu. Miten voin näyttää ilman sitä, että olen ollut menestyksekäs tutkimuksessani? Joten vastaan:

-”Koska minä teen töitä itselleni.”

Niinpä päivät jatkuvat samanlaisina, kirjoitan julkaisua, etsin tietoa, neuvottelen muiden kirjoittajien kanssa julkaisun sisällöstä ja yritän saada jälleen yhden projektin päätökseen.

Jokainen tutkimustyötä tehnyt ymmärtää, että normaalit aikataulutukset tai pitkän aikavälin suunnitelmat ovat usein hyvin kaukana toteutuneista. On syy, miksei tutkijoille anneta kellokorttia ja miksi deadlinet ovat yleensä ohjeellisia: Tiede hyvin harvoin taipuu tahtoomme ja aikatauluihimme. Se vaatii meitä mukautumaan; milloin tulen töihin, milloin käyn syömässä ja kuinka pitkään voin viipyä, käynkö viikonloppuna tai illalla töissä, voinko pitää lomaa nyt vai vasta ensi kuussa. Meidän on joustettava, jotta tutkimustyö voi olla tehokasta.

Tutkimustyö onneksi joustaa myös toiseen suuntaan, voin tarvittaessa käydä asioilla keskellä päivää tai tulla myöhempään töihin, kunhan vain suunnittelen työtehtäväni sen mukaan. Tutkimustyö tuo myös vapautta, se ei sido tiettyihin kellonaikoihin tai päiviin, kunhan työ tulee tehtyä tehokkaasti. Jokaisen on itse löydettävä omaan työhönsä ja elämäänsä sopiva tasapaino ja aikataulu.

Mietin nyt, olenko itse ollut riittävän tehokas? Olisihan se ollut optimi, jos olisin saanut kaiken valmiiksi ajallaan Italiassa; voisin nyt keskittyä muihin asioihin ja projekti olisi paketissa. Mutta samalla itselleen täytyy olla armollinen ja muistaa, että tiede ei meidän aikatauluistamme välitä. Jopa näin jälkiviisaana voin todeta, että kaikki on mennyt juuri niinkuin se menisi samoilla tiedoilla uudelleen. Joten show must go on ja takaisin työn ääreen, työniloa kaikille!