Puolisentoista kuukautta on nyt takana tutkijavaihdostani Milwaukeessa USA:ssa. Suurin osa ensimmäisistä parista viikosta meni käytännön asioiden järjestelemisessä: vuokra-auto, kännykkä, pankkitilin avaaminen, vakuutukset ja ennen kaikkea asunto 6 kuukaudeksi. Näihin asioihin rupeaa jo tulemaan hyvä rutiini ja olen saanut ikään kuin pehmeän laskun elämään täällä Isossa Maailmassa. Ennen Milwaukeen lähtöä tuli nimittäin kokemusta työskentelystä ja asumisesta toisessa eurooppalaisessa maassa muuttaessani syyskuun alussa Suomesta englantiin uuden työni vuoksi.
Kuva 1. Siellä se tutkijavaihto siintää jossain esiripun takana.
Varsinainen työnantajani on nykyään Warwick Business School (WBS) Coventryssa Englannissa, missä toimin operaatiojohtamisen apulaisprofessorina. Olin positiivisesti yllättynyt kun sain kuulla että uusi työni Englannissa ei ole rahoittajan puolesta este lähdölleni tutkijavaihtoon Milwaukeen. Sen sijaan kun tiedustelin tätä mahdollisuutta nykyiseltä työnantajaltani viime kesän työhaastattelussa, ensireaktion perusteella vaikutti jo pahasti siltä että joko vaihto tai uusi työpaikka jäänee osaltani väliin. Pienten neuvottelujen jälkeen saatoimme onneksi yhdessä todeta että huolellisella suunnittelulla on mahdollista järjestää opetus- ja muut läsnäoloa vaativat velvollisuuteni WBS:ssä siten että voin jättää sateiden saaren taakseni ja siirtyä kohti Uutta Maailmaa maalis-syyskuun väliseksi puolen vuoden ajaksi.
Kuva 2. Kotipaikka kullankallis.
Lyhyehkön täällä olon perusteella voin jo tehdä muutamia vertailuja kokemuksistani asumisesta ja elämisestä Helsingissä (asuin 23 vuotta), Leamington Spassa (pieni kaupunki Englannissa jossa asuimme puolisen vuotta), ja Wauwatosassa (Milwaukeen keskiluokkainen esikaupunki). Ensinnä Milwaukee on ilmeisen tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan jakautunut alueisiin joissa kussakin asuu sosioekonomiselta taustaltaan melko samankaltaisia ihmisiä, kun taas alueiden välillä erot ovat paikoin todella suuria. Myös rajat eri alueiden välillä ovat monesti hyvin selkeitä, ja nämä alueet saattavat muodostua vain muutamista kortteleista. Esimerkiksi paikalliset kollegani ovat neuvoneet minulle että yliopistomme kampukselta (Milwaukeen keskustassa) itään päin lähdettäessä on pääasiassa ns. hyvää aluetta kun taas sekä pohjoiseen että länteen päin on kampuksen laidalla selkeästi tietty katu jonka toiselle puolelle ei jalankulkijan kannata mennä. Tämä neuvo pätee erityisesti yöaikaan, mutta toisaalta yksin jalan liikkuessa jopa valoisalla. Yliopistolla tilanne näkyy esimerkiksi siten että vapun kunniaksi saimme oman poliisiosaston yliopiston alaisuuteen (http://www.jsonline.com/news/education/marquette-university-police-department-becomes-official-b99487794z1-301235041.html). Eurooppalaisesta näkökulmasta tällainen osasto tuntuu melkoisen eksoottiselta, mutta täällä suuressa maailmassa se lienee aivan pätevä vaste kampuksen välittömän ympäristön hyvin segregoituneen tilanteen aiheuttamiin turvallisuushaasteisiin.
Kuva 3. Perusaamiainen; isompi toimistotuoli laitettu jo tilaukseen.
Naapuruston ihmiset taas ovat täällä erittäin ystävällisiä. Heti tänne muutettuamme naapurit tulivat toivottamaan meidät tervetulleiksi ja rohkaisivat koputtamaan ovelle jos tarvitsemme mitä tahansa ruokasoodasta lounasseuraan. Sen koommin on muun muassa käyty katsomassa mestareiden liigan jalkapalloa (kyllä, täällä on myös ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita siitä eurooppalaisesta pallon potkimisesta!) paikallisessa baijerilaisessa pubissa ja grillailtu iltasella pihamaalla. Yleisemmin olen ollut jopa hieman yllättynyt että mm. tarjoilu ravintoloissa ei ole samalla tavalla ylitsevuotavan (ja näin suomalaisittain ehkä kiusallisenkin ) ystävällistä kuin monissa muissa osissa USA:ta. Lieneekö taustalla sitten kylmä ilmasto vai se että tänne on aikanaan muuttanut paljon ihmisiä pohjoisesta Euroopasta. Täällä ollaan myös kommunikaatiossa huomattavan suoria, mitä emme oikeastaan osanneet odottaa kun jo kerkesimme tottua englantilaiseen välillä hyvin koukeroiseenkin kohteliaisuuden kulttuuriin.
Kuva 4. Miksi pankkiautomaatilla asioidakseen pitäisi nousta autosta?
Kolmantena asiana nostaisin esiin liikkumisen muodon osana elämäntyyliä. Helsingin keskustassa reilu parisenkymmentä vuotta autottomana asuneena tuntuu välillä oudolta autoilla päivittäin ja kirjaimellisesti joka paikkaan. On nimittäin vaikea keksiä palvelua tai kauppaa jonne ei olisi rakennettu drive thru mahdollisuutta. Toisaalta on oikein silmiä avaavaa elää nyt sellaista elämäntyyliä jota ei ole koskaan ajatellut pidemmän päälle harrastaa. Ja kun törmättiin muutama viikko takaperin Chicagossa Suomen eduskuntavaaleissa äänestämässä käydessämme suomalaiseen ladyyn joka pitää viikonloppuisin avointen ovien saunaa täällä Milwaukee seudulla, niin kasassa on oikein sopiva sekoitus amerikkalaisia itsellemme aiemmin jokseenkin vieraita palasia ja muutama välttämätön suomalaisen kulttuurin peruselementti.