Perinteisesti suomalainenhan aina valittaa säästä. Milloin on liian kylmä, milloin kuuma. Lähestulkoon aina lämpötilassa on parantamisen varaa. Täällä Nashvillessa asustellessa oikeastaan maaliskuun jälkeen ole tarvinnut kylmästä kärsiä. Joinakin päivinä ulosmenoa on tullut vältettyä kuumuuden takia, varsinkin heinäkuussa. Ollaan me kuitenkin pyritty mahdollisimman paljon tutustumaan ympäristöön, niin lähellä kuin kauempanakin. Nähty on mm. Disney World, Orlandossa, sekä useita upeita luonnonpuistoja vesiputouksineen yms.
Kun on tottunut lyhyeen ja vähälumiseen kesään, niin useampia viikkoja kestävät yli 30 celsiusasteen (lisättynä lähes 100-prosentin kosteudella) jaksot vaativat kuitenkin totuttelua. Onneksi asunnon vierestä löytyvä uima-allas on helpottanut asiassa. Olen yrittänyt olla valittamatta liian lämpimistä säistä, etten ripottelisi enempää suolaa Suomen säistä tänä kesänä kärsineiden haavoihin. No taidan ripotella kuitenkin. Nyt paikallisten mukaan kelit paranevat. Seuraavat pari kuukautta pitäisi olla miellyttävän lämpöistä, ei liian kuumaa eikä kylmää. Siinä 22-28 astetta C. Kuulostaa mukavalta, eikö. Saa nähdä löytyykö tälle suomalaiselle valittamisen aihetta säistä.
Kuumasta kesästä huolimatta työt kuitenkin ovat edenneet aika mukavasti. Heinäkuussa kävimme koko perheen voimin Bostonissa, missä järjestettiin alamme vuosittainen ykköskonferenssi, NSREC (Nuclear and Space Radiation Effects Conference). Konferenssin anti oli hyvä. Useita uusia avauksia yhteistyökuvioille, sekä vanhojen vahvistamista. Pääsimme myös tapaamaan työkavereita Jyväskylästä, mikä oli mukavaa eritoten tuliaisten (mm. ruisleipää ja salmiakkia) puolesta. Konferenssireissu koillis-USA:han antoi myös hyvän syyn poiketa paluumatkalla New Yorkissa. Lapset pääsivät näkemään vihdoin paljon puhutun Vapaudenpatsaan ja paljon muuta. New Yorkissakin oli muuten kuuma (huom. en valita). Paljon kierreltiin ja nähtiin, mutta paljon jäi näkemättäkin. Kolmen lapsen kanssa (joista yksi kulkee vielä rattaissa) New York ei ole helppokulkuisin kaupunki. Hienosti kaikki kuitenkin jaksoivat, ja taisi se loppujen lopuksi olla kaikille ihan positiivinen reissu.
Aika uudella mantereella on nyt puolessa välissä. Niin kuin aina, ajan kulku tuntuu todella nopealta. Juurihan me tänne tultiin. Kohtahan sitä joutuu lähtemään pois (huom. joutuu). Kyllähän sitä täällä pitempäänkin voisi olla, vaikka koti-ikäväkin on välillä ollut kaikilla. Taitaa kuitenkin useammat käytännön seikat vaatia paluuta Suomeen. Ei mietitä sitä kuitenkaan vielä. Nyt täytyy keskittyä reissun ensimmäisen julkaisun kirjoittamiseen. Lähtökohdat on jo luotu nyt vain pitäisi saada ns. runosuoni kukkimaan.