Hei teille kaikille Tutkijatblogin lukijoille,
Ja paljon terveisiä täältä Yhdysvaltojen Stanfordista, jossa tutkijavaihtoni – ja sitä myötä myös koko väitöstyöni – lähenee loppuaan. Olen ollut vierailevana tutkijana Stanfordin yliopiston SCANCOR-yksikössä, josta löytyy ympäri Pohjois- ja Länsi-Eurooppaa tulevia organisaatiotieteen tutkijoita. Tulin tänne perheeni kanssa viime kesänä, enkä voi mitenkään korostaa liikaa kiitollisuuttani, sekä Tutkijat Maailmalle –ohjelmalta saadun apurahan tärkeyttä tutkimusvaihdon onnistumiselle!
Tässä blogitekstissä keskityn lyhyesti yhteen tärkeään asiaan, joka monessa mielessä erottaa suomalaisessa kauppakorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen/opetuksen ja Stanfordin yliopistossa tehdyn kaupanalan tutkimuksen/opetuksen. Tämä asia on ymmärrys eri tieteenalojen välisen vuorovaikutuksen välttämättömyydestä, ja erityisesti kauppatieteiden ja sosiologian välisen symbioosin tärkeys. Olen kokenut, että Suomessa kauppakorkeakouluissa ei enää merkittävästi opeteta sosiologian perusteita ja yhtäläisyyksiä esim. organisaatiotieteiden kanssa. Päinvastoin, joskus meillä kaikki sosiologia asetetaan eri ”paradigmaan,” joka on tarpeetonta tai jopa haitallista yhdistää kauppiksissa tehtävään ”huippututkimukseen” ja opetukseen. Toki poikkeuksiakin on.
Täällä Stanfordissa kauppatieteilijät ja sosiologit kasvavat samasta puusta – tai ainakin heidän enemmistö kasvaa – eikä kukaan halua rakentaa periaatteellisia raja-aitoja erilaisten yhteisöjen välille. Esimerkiksi meidän yksikön molemmat paikalliset professorit ovat koulutukseltaan sosiologeja, vaikka varsin positivistista (ts. ”mainstream”) kaupanalan tutkimusta nykyään tekevätkin. Sosiologian laitokselle taasen tulee jatkuvasti tutkijoita ja luennoitsijoita maan johtavista kauppakorkeakouluista.
Olen oppinut täällä kuinka organisaatioista on lukuisia ”todellisuuksia,” aivan kuten on lukuisia tapoja lähestyä organisaatioiden kontekstissa tehtävää tutkimusta. Organisaatioita ei nähdä täällä poliittisesti neutraaleina ympäristöinä, joilla ei ole omaa historiallista painolastiaan, tai jotka toimivat irrallaan niitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Organisaatioiden ”todellisuuden” monimutkaisuutta korostetaan jatkuvasti, eikä yksinkertaisia syy-seuraussuhteita, laatikoita ja suoria nuolia esittävä tutkija pääse seminaarihuoneesta ulos ilman suorasukaista hiillostusta. Kuinka piristävää!
Jos ajattelen tulevaa akateemista uraani on tämä kokemus ainutlaatuisen tärkeä. Väitöstyötäni viimeistellessäni olen riittävän kypsä tietämään oman tieteenalani perusteet, mutta myös avoin omistani fundamentaalisesti poikkeaville näkemyksille. On virkistävää ottaa askel taaksepäin oman alan keskeisimmistä teorioista ja kysyä itseltään kriittisesti: a) miksi teoriat ovat tehty juuri tällä tavalla, b) millaisia maailmankuvia ja itsestäänselvyyksiä on niiden takana, c) miten määritellään ”merkityksellinen” tutkimus alallani, d) millaisten ontologisten, epistemologisten ja metodologisten periaatteiden varaan ala rakentuu, e) millaiset normatiiviset olettamukset meillä on erilaisista ihmisryhmistä, kuten ”hyvistä managereista” tai ”itseään toteuttavista työntekijöistä,” f) millä perusteilla ihmiset on kategorisoitu, ja f) miten ja miksi nämä kysymykset ovat eri aikakausina ja erilaisissa yhteiskunnissa muuttaneet muotoaan?
Täällä Stanfordissa olen viimeistään ymmärtänyt, ettei mikään yhteiskuntatieteellinen tutkimus voi tapahtua ideologisessa tyhjiössä, vaikka rajaisimme parhaamme mukaan subjektiivisuutta pois. Tiedostimme sen tai emme, niin ympäristömme, omat arvomme ja kenties myös poliittiset päämäärämme ohjaavat tutkimusvalintojamme, aivan kuten ne vaikuttavat myös yliopistoihin, haastateltaviin, journaaleihin ja niiden editoreihin, tutkimuksen rahoittajiin, tutkimuksesta tiedottavaan mediaan, ja niin edelleen.
Oma mielipiteeni on, että vasta nyt alkaa oman akateemisen pyramidini pohja olla rakennettu, mikä tekee minut tarpeeksi kypsäksi erikoistumaan eteenpäin alallani. Kriittinen ymmärrys on uuden tiedon alku.
Tämän ymmärryksen tuon ilolla mukanani takaisin Suomeen – kiitos Liikesivistysrahaston ja Tutkijat Maailmalle -ohjelman!
-Sami-