Tutkijan arjessa on paljon hyviä hetkiä. Hiljaisten päivien työrauhasta konferenssihulinaan, Yhdysvallat on otollinen paikka niiden kokemiseen.
Yksi hyvien hetkien mukavimpia lajikkeita on se, kun yhteistyökumppaneit kertovat iloisia uutisia. Tänä syksynä markkinapaikka-alusta Sharetribe on hemmotellut minua jo kahdesti: Ensin julkistettiin yrityksen saama rahoitus, sitten tuli tieto resurssiviisasta bisnestä edistävän Peloton Clubin Summer Campin voitosta. Kunnia näistä saavutuksista kuuluu täysin Sharetribe-tiimille, mutta riemu myötätuulesta on yhteinen.
Yhteisöpalveluissa ja muilla verkkoalustoilla jaetaan nykyään yhä suurempia määriä digitaalista sisältöä: valokuvia, videoita, lyhyitä tilaviestejä, pidempiä tekstejä ja linkkejä toisaalla julkaistuihin kirjoituksiin. Enää internetin kautta eivät kuitenkaan liiku pelkät bitit, vaan samankaltaisia palveluita käytetään myös fyysisten esineiden tai vaikkapa asuntojen jakamiseen. Kuten edellisessä tekstissäni lyhyesti kerroin, tämänvuotisen Berkeley-projektini keskiössä ovat juuri tällaiset, jakamistalouteen lukeutuvat, sosiaalista vaihtoa tukevat verkkopalvelut ja niiden käyttöön liittyvät sosiaaliset vuorovaikutukset.
Jakamistalouden kantava lupaus on, että uudet tavaroiden ja palveluiden yhteiskäyttöön liittyvät käytännöt mullistavat ajatuksemme omistamisen tarpeellisuudesta ja saattavat toisilleen ennalta tuntemattomiakin ihmisiä toimimaan yhdessä. Jakamistalouteen itsensä lukevien yritysten palvelut koskettavat tyypillisesti arkielämän ydinkysymyksiä, kuten asumista ja liikkumista. Kyse on paitsi kulutusvalinnoista, myös suhteista toisiin ihmisiin ja omaan elinympäristöön.
Tänä vuonna tarkoituksenani on keskittyä tarkastelemaan erityisesti sitä, miten raha välittää ja jäsentää jakamistalouden puitteissa tapahtuvaa sosiaalista vaihtoa. Esimerkiksi Couchsurfing.org ja Airbnb ovat monilta olennaisilta piirteiltään samantapaisia palveluita, mutta siinä missä Couchsurfingin välittämä vieraanvaraisuus perustuu yleistettyyn vastavuoroisuuteen, Airbnb:n kautta tapahtuvassa majoituksessa liikkuu raha. Lyhyesti mielenkiinnon kohteena on siis se, miten erilaisten palveluiden kautta tapahtuvan toiminnan edellyttämät ja mahdollistamat vuorovaikutukset eroavat toisistaan. Kiinnostavaa on sekin, miten rahallinen ja sosiaalinen vaihto kietoutuvat toisiinsa jakamistaloudesta kerrottavissa tarinoissa ja sen piirissä tapahtuvassa toiminnassa.
Tavoitteeni on, että arkisten käytäntöjen ymmärrystä lisäävä tutkimukseni tukisi palvelusuunnittelua, mutta helpottaisi myös lainsäädännöllisistä kysymyksistä keskustelemista. Jakamistalouteen liittyy monia verotusta, vastuuta, reilua kilpailua ja toiminnan luvallisuutta koskevia kysymyksiä. Erityisesti Yhdysvalloissa keskustelu käy kuumana, ja täältä löytyy jo joukko jakamistalouden edellytyksiä määritteleviä ennakkotapauksia. Suomessakin veroviranomaiset ovat ottaneet osaa keskusteluun pohtimalla esimerkiksi talkootyön ja aikapankkien pelisääntöjä.
Toivon voivani osaltani edistää sitä, että kun huolehditaan jakamistalouteen liittyvän toiminnan saattamisesta lainsäädännön piiriin, tämä tapahtuisi tarkastellen myös niitä tarpeita yhteiskunnan asettamien pelisääntöjen päivittämiselle, joita jakamistalouden yleistymisestä mahdollisesti seuraa. On hyvä, jos näissä yhteiskunnallisissa keskusteluissa kuuluu resurssiviisaita palveluita kehittävien yrittäjien ääni, mutta vähintään yhtä olennaista on, ettei ruohonjuuritason osallistujien arkinen kokemus unohdu byrokratian rattaita pyöritettäessä.