Blogi

Tutkijavaihto mahdollistaa maailmanluokan tutkimustyön, mutta myös oman ajattelun taianomaisen kehittymisen

Julkaistu

Moikka!

Olen Joonas, neljättä vuotta väitöskirjaa työstävä tohtorikoulutettava Aalto-yliopistosta. Tutkimusteemani pyörivät rakentamisen tuotantojohtamisen ympärillä – olen erityisesti kiinnostunut siitä kuinka rakentamista voisi sujuvoittaa tehdasteollisuuden parhaita käytäntöjä hyödyntämällä, sekä eri työntekijöiden mielekkäämmällä osallistamisella rakennushankkeiden päätöksentekoon.

Suoritan tämän neljännen väitöskirjavuoden UC Berkeleyssa, Kaliforniassa, jossa tarkoitukseni on syventää entisestään Suomen rakennusteollisuuden parissa tehtyä tutkimusta. Tiivis, paikallisten yritysten kanssa tehtävä tutkimusyhteistyö antaa myös mahdollisuuden tutustua San Franciscon lahden alueen rakentamiskulttuuriin sekä samalla luoda yhteyksiä Suomen ja Kalifornian alan toimijoiden välille.

Berkeleyn kampuksen ikoninen Sather Gate

Vaihtovuosi muuttaa ajan rakennetta

Saavuin Kaliforniaan viime elokuussa ja palaan Suomeen ensi kesänä – reissu on tätä kirjoittaessa siis jo noin puolivälissä mitä on vaikea sisäistää! Aika on kulunut tuskastuttavan nopeasti (minne nämä viikot oikein menevät!), mutta samalla tuntuu että on ehtinyt tehdä asioita moninkertaisesti verrattuna tavalliseen arkielämään.

Tämänlaisissa elämän muutoskohdissa uusi ympäristö imaisee sisäänsä ja ajantaju hämärtyy helposti. Vastaava kokemus on monille tuttu vaihto-opiskelujakson lisäksi esimerkiksi korkeakouluopintojen aloituksesta uudessa kaupungissa, tai vaikkapa siirtymisessä yläkoulusta lukioon jossa kaveripiirit yhtäkkiä sekoittuvat.

Yhtäkaikki, nämä muutoskohdat voivat olla stressaavia mutta samalla elämän antoisimpia kokemuksia. Siinä missä turvallisia, elämää tukevia rutiineja joutuu uudelleenopettelemaan, naksahtavat aivot täysin uuteen asentoon jossa oma maailmankatsomus ja ymmärys itsestä laajenee vauhdilla. Eikä hetkeen ole mitään käsitystä siitä, kuinka nopeasti aika kuluukaan.

Tutkimustyö ja ympäristön ymmärrys tukevat toisiaan

Samoin kuin maisteriopintojeni yhteydessä suorittamani Singaporen vaihdon aikana, myös Berkeleyssa olen päässyt kokemaan ylläkuvatun päätähuimaavan fiiliksen jossa oma ajattelu voi keikautua hetkessä jopa täysin päälaelleen. Tämä on luovaa tutkimustyötä tehdessä erityisen mielekäs piirre, kun omia ajatuksiaan pääsee tuulettamaan uudessä ympäristössä ja erilaisista kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa. En olekaan lainkaan yllättynyt siitä, että moni tutkija saa parhaat, uraauurtavimmat ideansa juuri vaihto- tai sapattivuosiensa aikana!

Vaikka rakentamistuotantoon liittyvä tutkimustyö on luonnollisesti vaihtovuoden keskiössä ja sen tärkein tavoite, koen samalla tärkeäksi jättää aivokapasiteettia ja energiaa myös muullekin tekemiselle. Tutustuminen paikallisiin ihmisiin ja muihin opiskelijoihin, luontoon ja vaikkapa ravintoloihin on osa kokonaisvaltaista elämystä, joka ei ole irrallaan kalifornialaisen kulttuurin ja tätä kautta paikallisen rakennusteollisuuden syvällisemmästä ymmärtämisestä.

Kiireetön, uteliaisuudella varustettu lähiympäristön tutkiminen aikaansaa parhaimmillaan positiivisen spiraalin – tämä ruokkii tutkimustyötä tarjoten ajatukset keikauttavia oivalluksia, mutta samalla rauhallisemman, stressittömämmän ympäristön jossa mieli lepää.

Syksyllä Yosemitessa vietetty viikonloppu tarjosi unohtumattoman kokemuksen, jonka seurauksena myös tutkimusideat lentelivät

Lopuksi

Tätä tekstiä kirjoittaessani alkuvuoden Omicron-aalto on hellittämässä, ja Berkeleyn keväinen luonto on kauneimmillaan. Vaikka pandemia viivästytti alkuperäistä vaihdon ajankohtaa vuodella, on maailman uudelleenavautuminen tapahtuma jonka mielelläni koen täällä päin maailmaa. Olen innostunut ja kiitollinen siitä että olen saanut kokea kaikki yllämainitut asiat jo ensimmäisen vaihtopuoliskoni aikana, ja olen varma että toisesta puoliskosta tulee vielä entistäkin antoisampi.

Hyvää alkavaa kevättä! Terveisin, Joonas Lehtovaara