Joonas Lehtovaara

Joonas Lehtovaara työskentelee tohtorikoulutettavana Aalto-yliopiston rakentamistalouden tutkimusryhmässä. Hänen tutkimuksensa käsittelee rakennustuotannon kehitystä sekä erityisesti sitä, miten rakentamisen tuottavuutta voitaisiin parantaa yhdistämällä teollisen rakentamisen parhaita käytäntöjä työntekijöiden autonomiseen päätöksentekoon. Joonas on tarkastellut teemaa viime vuosina sekä tutkimuksen että rakennusyritysten näkökulmasta tapahtuvan käytännönläheisen kehityksen kautta.

Maailmanluokan tekeminen syntyy pienistä askelista kohti nöyrää asennetta ja leikinomaista uteliaisuutta

Moi! Pohdin edellisessä Tutkijat Maailmalle – blogitekstissäni sitä, miten vahvasti tutkijavaihdon alkupuolisko on tukenut oman ajattelun kasvua, sekä työssä että elämässä yleisesti. Nyt, vaihtovuoden lähestyessä loppuaan, ajattelin kirjoittaa hieman siitä millaisia oppeja ajasta Berkeleyssä on kokonaisuutena jäänyt haaviin. Lopullinen ymmärrys tämän miltei vuodenmittaisen reissun kokonaisuudesta muotoutuu varmasti vasta hieman myöhemmin, mutta tässä vaiheessa – eli…

Lue lisää Maailmanluokan tekeminen syntyy pienistä askelista kohti nöyrää asennetta ja leikinomaista uteliaisuutta 0 kommentti artikkelissa Maailmanluokan tekeminen syntyy pienistä askelista kohti nöyrää asennetta ja leikinomaista uteliaisuutta

Tutkijavaihto mahdollistaa maailmanluokan tutkimustyön, mutta myös oman ajattelun taianomaisen kehittymisen

Moikka! Olen Joonas, neljättä vuotta väitöskirjaa työstävä tohtorikoulutettava Aalto-yliopistosta. Tutkimusteemani pyörivät rakentamisen tuotantojohtamisen ympärillä – olen erityisesti kiinnostunut siitä kuinka rakentamista voisi sujuvoittaa tehdasteollisuuden parhaita käytäntöjä hyödyntämällä, sekä eri työntekijöiden mielekkäämmällä osallistamisella rakennushankkeiden päätöksentekoon. Suoritan tämän neljännen väitöskirjavuoden UC Berkeleyssa, Kaliforniassa, jossa tarkoitukseni on syventää entisestään Suomen rakennusteollisuuden parissa tehtyä tutkimusta. Tiivis, paikallisten yritysten kanssa…

Lue lisää Tutkijavaihto mahdollistaa maailmanluokan tutkimustyön, mutta myös oman ajattelun taianomaisen kehittymisen 0 kommentti artikkelissa Tutkijavaihto mahdollistaa maailmanluokan tutkimustyön, mutta myös oman ajattelun taianomaisen kehittymisen