Joskus täytyy näköjään lähteä toiselle mantereelle asti, jotta saa erilaista perspektiiviä oman maan ja maanosan asioihin. Olen täältä Amerikasta käsin seurannut kiinnostuneena Suomen poliittista ja taloudellista tilannetta, sekä uuden hallituksen muodostamista.Tässä muutamia havaintoja siitä, sekä peilauksia amerikkalaiseen ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun.
Vielä viime elokuussa Englantiin muuttaessani Suomen taloustilanne vaikutti kohtuullisen hyvältä. Sen jälkeen tilannekuva on tuntunut jatkuvasti heikkenevän ja vieläpä kiihtyvää tahtia. Tällä hetkellä vallalla vaikuttaa olevan konsensus jonka mukaan julkisessa taloudessa on saatava miljardiluokan säästöjä. Tuleva hallitus on linjannut että erilaisin leikkauksin, menosäästöin, ja sopeutustoimin säästöjä on synnytettävä 4,5 mrd € edestä, ja pitkällä tähtäimellä tasapainotuksen määrän suuruusluokkaa on 10 mrd € (www.hs.fi/kotimaa/a1432187456187). Maalaisjärkikin tukee tätä näkemystä, sillä eihän velaksi voi jatkuvasti elää, tulot on saatava vastaamaan menoja, emmekä halua elää tulevien sukupolvien kustannuksella. Eikö totta? Lisäksi kulttuurissamme säästäväisyys nähdään hyveenä ja siten Euroopan nykyinen talouskriisi näyttäytyy Etelä-Euroopan kriisimaiden syynä. Kriisin ratkaisuna nähdään usein se, että muiden maiden tulisi talouspolitiikassaan lähentyä Saksaa ja sitä, miten siellä on toimittu viimeisten 10 vuoden aikana. Ainakin median kautta saan täällä kuvan siitä että suurin osa Suomen kansasta, poliitikoista ja elinkeinoelämästä jakaa tämän käsityksen, mikä heijastui toki jo maamme eduskuntavaalien tuloksessa. Mielellään kuulisin myös vastakkaisia näkemyksiä.
Kuva 1. Chicagon koulukunnan lounaspaikka?
Täällä Amerikan mantereella on tuoretta kokemusta vakavasta talouskriisistä selviytymisestä samoin kuin valtavat määrät akateemiseen tutkimukseen perustuvaa tietoa suuren laman aikana tehdyistä virheistä ja niiden seurauksista. Muun muassa USA:n keskuspankin Fedin entinen pääjohtaja ja 1930-luvun Suuren Laman tutkimisessa meritoitunut Ben Bernanken on aloittanut bloggaamisen (www.brookings.edu/blogs/ben-bernanke), jonka seurauksena on syntynyt yhteiskunnallisestikin todella merkittävää talouspoliittista keskustelua (www.washingtonpost.com/blogs/wonkblog/wp/2015/04/02/larry-summers-and-ben-bernanke-are-having-the-most-important-blog-fight-ever). Tämä keskustelu tuo mukavasti vastapainoa ja toisenlaisen näkökulman suomalaisen ja jossain määrin euroopplaisenkin talouspolitiikan suhteelliseen vaihtoehdottomuuteen.
Kuva 2. Bluesista inspiraatiota hakemassa talouspoliittisille pohdinnoille.
Esimerkiksi talousnobelisti Paul Krugman on viimeisten vuosien aikana jatkuvasti puhunut löysän rahapolitiikan ja elvyttävän finanssipolitiikan tarpeesta USA:ssa (krugman.blogs.nytimes.com). Hänen kollegansa Brad de Long Kalifornian yliopistosta puolestaan on esittänyt että 2000-luvulla optimaalinen julkisen talouden koko ja optimaalinen julkisen talouden velkaantumisaste on selkeästi korkeampi kuin menneellä 1900-luvulla (equitablegrowth.org/2015/04/05/draft-rethinking-macroeconomics-conference-fiscal-policy-panel). Harvardin yliopiston professori Larry Summers taas on luonnostellut teorian Secular Stagnationista, jonka mukaan maailmantalous on tällä hetkellä kauttaaltaan pysähtyneisyyden tilassa joka johtuu ennnen kaikkea investointien puutteesta (www.brookings.edu/blogs/ben-bernanke/posts/2015/04/01-larry-summers-response). Paul Krugman on suurimmalta osin yhtynyt hänen näkemykseensä ja he ovat esittäneet että erityisesti Euroopassa ja varsinkin Saksassa tulisi lisätä julkisia investointeja, nostaa inflaatiotavoitetta ja antaa palkkojen nousta (krugman.blogs.nytimes.com/2013/05/20/german-wages-and-portuguese-competitiveness-a-bit-wonkish; larrysummers.com/wp-content/uploads/2014/06/NABE-speech-Lawrence-H.-Summers1.pdf; ks. myös www.brookings.edu/blogs/ben-bernanke/posts/2015/04/13-german-wages). Tällä tavoin taloutta vaivaavan ja talouskasvua estävän kysynnän puutteen pitäisi helpottaa jonkin verran ja Euroopan kriisimailla olisi huomattavasti parempi mahdollisuus parantaa kilpailukykyään. Näin myös eri Euroopan maiden välinen taloudellinen epätasapaino vähenisi. Keskustelijat ovat myös tuoneet esille helposti unohtuvan taloudellisen itsestäänselvyyden että kaikki maat eivät voi yhtäaikaa säästää ja että yhden maan vaihtotaseen ylijäämä tarkoittaa koko muun maailman yhteenlasketun vaihtotaseen vastaavan suuruista alijäämää. Tällöin siis esimerkiksi Saksan suuri vaihtotaseen ylijäämä johtaa eittämättä koko muun Euroopan vastaavaan alijäämään, sillä euron kelluva valuuttakurssi takaa sen että euromaiden talouksien yhteenlasketut vaihtotaseet ovat kutakuinkin ulkoisessa balanssissa. Tällöin, mikäli Saksa pyrkii väkisin ylläpitämään ylijäämäänsä ja kriisimaat pyrkivät kuromaan kiinni alijäämiä, tilanne johtaa käytännössä väistämättä talouskriisin jatkumiseen (www.brookings.edu/blogs/ben-bernanke/posts/2015/04/03-germany-trade-surplus-problem).
Brad de Longin ja Larry Summersin mukaan tämänhetkisessä taloustilanteessa lisävelanotto on mitä ilmeisimmin kannattavaa ja se todennäköisesti rahoittaa itse itsensä (equitablegrowth.org/2015/04/05/draft-rethinking-macroeconomics-conference-fiscal-policy-panel; http://www.brookings.edu/blogs/ben-bernanke/posts/2015/04/01-larry-summers-response). Tämä johtuu muun muassa siitä että muutamille maille jopa maksetaan tällä hetkellä velanotosta, vähäisen kysynnän vuoksi taloudellisia resursseja voi saada nyt käyttöönsä suhteellisen edullisesti ja että työttömyys jo sinällään maksaa lyhyellä aikavälillä mutta myös heikentää talouden pidemmän ajan tuotantopotentiaalia josta seuraa huomattavia kustannuksia kansantaloudelle tulevaisuudessa (www.bloomberg.com/markets/rates-bonds/government-bonds/germany; en.wikipedia.org/wiki/Hysteresis_%28economics%29). Tässä voi siis havaita melkoisen ristiriidan johtavien taloustutkijoiden suositusten ja suomalaisen politiikan tämän päivän realismin välissä. Lähipäivinä ilmeisesti nähdään mitä poliittinen realismi tuo tullessaan maahamme, mutta ainakin siihen asti voimme nauttia talousfilosofisista spekulaatioista:)