Hieman liian pitkään meni ennen kuin sain aikaiseksi tämän ensimmäisen blogikirjoitukseni. Tasan kolme kuukautta on nyt mennyt siitä kun saavuimme tänne Nashvilleen, tai Musiikkikaupunkiin kuten sitä on tapana kutsua. Kun muuttaa kolmen pienen lapsen kanssa pois omalta mukavuusalueelta, sitä todella toivoo että kaikki menee hyvin. Ja ihan hyvin on mennytkin.
Olihan siinä kaikenlaista säätämistä jo ennen lähtöä kun piti saada pikavauhtia perheen uusimmalle tulokkaalle (synt. 12.12.2014) nimi annettua, jotta passit ja viisumit saatiin haettua. Samalla yritettiin pistää taloa järjestykseen (osaa tavaroista mukaan matkalle ja osaa varastoon pois vuokralaisten tieltä). Kaikki saatiin hyvin järjestykseen.
Täytyy sanoa että odotusarvot lentomatkan mielekkyydestä olivat melko pessimistiset, mutta lasten jaksaminen erittäin vaativassa ja pitkässä siirtymisessä oli ihailtavaa. Aikamoista kiirehtimistä ja juoksemista vaadittiin muutamissa kohdin matkaa, mutta kaikki hoitivat hommansa mallikelpoisesti. Ja perille päästiin. Väsyneenä mutta yhtenä kappaleena, lukuunottamatta lastenrattaita, jotka menivät lunastukseen lentojen aikana.
Täällä Nashvillessä olemme saaneet tuntea heti ensipäivistä asti hyvin sen kuuluisan etelävaltiolaisen ystävällisyyden, mistä meitä ”varoitettiin” etukäteen. Paikalliset tuttavat olivat vastassa ja olivat ostaneet kaapit täyteen tarvikkeita, jotta meidän ei pitkän matkan jälkeen heti tarvinnut lähteä ilman autoa ruokakauppaan. Muutenkin ihmiset kaikkialla virastoissa yms. ovat olleet erittäin ystävällisiä. Sitä ihan suomalainen hämmästyy, kun ventovieras kysyy ruokajonossa päivän kuulumisia. Joskin esim. paikallisen ajokortin saamiseen meni yli kuukausi, mutta se johtuikin siitä että jonot ajokokeeseen olivat vain niin pitkät. Paikallinen ajokortti tarvittiin, jotta sai autovakuutuksen jota ilman tietenkään autoa ei voinut hommata. Koska olemme täällä melkein vuoden niin auton ostaminen vierailun ajaksi ja takaisinmyynti ennen kotiinpaluuta tulee edullisemmaksi kuin vuokraaminen. Ilman autoa täällä autoilun luvatussa maassa elämisestä ei tule mitään.
Työskentely Vanderbiltin yliopistossa on ollut todella miellyttävää. Jonkin verran toisenlaista kuin minkä kuvan olin saanut joiltakin ystäviltäni, jotka ovat amerikkalaisissa yliopistoissa työskennelleet. Paikalliset professorit ovat olleet erittäin avuliaita ja kiinnostuneita tekemästäni työstä. Hierarkinen järjestelmä ei ole niin silmiinpistävää mitä olin luullut/kuullut. Viikottaisten ryhmäkokousten yhteydessä olemme melko laajallakin porukalla pureutuneet piikarbidipohjaisen tehoelektroniikan säteilynkeston saloihin. Vielä se läpimurto on saavuttamatta, mutta onneksi vielä on aikaa löytää ratkaisu. Uskoisin, että näiden ihmisten kanssa täällä se löytyy jos on löytyäkseen. Kun vielä lisätään yhteistyökumppanit Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnosta (NASA) ja Euroopan Avaruusjärjestöstä (ESA) niin lähtökohdat onnistuneelle lopputulokselle ovat melko hyvät.
Kun perheen isä on ollut opettelemassa yliopiston toimintatapoja, niin perheen vanhin on ollut huhtikuusta lähtien amerikan malliin kindergartenissa. Rohkea tyttö. Ilman sen suurempaa ymmärrystä kielestä, joka aamu reippaasti kouluun on menty. Tänään tosin alkoi odotettu kesäloma. Eihän ne kaikki aamut ihan niin reippaita ollut, mutta kuka meistä jaksaa herätessään aina kovin reipas ollakaan. Hatunnoston arvoisesti tyttö ensikosketuksensa amerikkalaiseen koulumaailmaan on hoitanut. Hurjasti uusia ystäviä ja sanavarasto on karttunut kivasti. On siellä koulussa opeteltu mm. kiinaa ja viittomiakin. Varmasti ikimuistoinen kokemus, mikä tulee saamaan jatkoa syksyllä koulun jatkuessa ensimmäisellä luokalla. Silloin ei enää tarvitse herätä ainoana aikaisin kouluun, vaan pikkusisko joutuu myös nousemaan samaan aikaan. Hän, kun aloittaa myös koulutiensä kindergartenissa. Isosiskon tasoittamalla tiellä. No nautitaan kesästä ensin ja mietitään koulujuttuja myöhemmin syksyllä.
Varsinkin alkuun arkirutiinien löytyminen, niin kotona kuin työpaikalla, vei aikaa niin ettei suuremmin ehditty tutustua lähiympäristöön. Lähistön leikkipuistot totta kai tulivat heti alussa hyvin tutuiksi. Ja ollaanhan sitä muutamina viikonloppuina jo ehditty käydä mm. paikallisessa eläintarhassa ja muutamassa lähimmässä kansallispuistoissa. Alkuun pelkkä kaupassa käynti oli jo kokemus sinänsä. Nyt alkaa jo olla tiedossa mistä kaupasta löytyy mitäkin. Täytyy siis alkaa laajentaa reviiriä. Seuraavaksi keskitytään enemmän nähtävyyksiin. Muutaman viikon päästä lähdetäänkin ”road tripille” Orlandoon suomalaisten vieraiden kera. Jälleen kerran ainakin kuskilla perhosia vatsassa. Miten mahtaa pienemmät matkustajat jaksaa matkustaa. Hyvinhän se varmasti menee.