Nyt on kolmisen kuukautta Australian vierailua takana ja voisi olla sopiva hetki tehdä ensimmäinen päivitys reissusta. Olen vierailevana tutkijana The Australian National Universityssä (ANU) Canberrassa, mikä vaikuttaa erinomaiselta paikalta tehdä tutkimusta. Kyseinen kohde oli herättänyt kiinnostusta jo tohtorintutkinnon aikana alan kirjallisuutta lukiessa, kun varsin moni korkean impaktin artikkeli tuntui olevan tehty juuri täällä. Enemmän tai vähemmän sattumalta väitöskirjani esitarkastaja ja vastaväittäjä olivat joko täällä professorina tai ollut aiemmin täällä töissä, mikä avasi keskustelukanavia ja lopulta johti rahoituksen hakemiseen ja saamiseen, ja tutkijavierailulle lähtemiseen ANU:un.
Meitä on reissussa kolmen hengen yksikkö johon kuuluu lisäkseni vaimo ja kohta 2v-tytär. Lähtöjärjestelyihin meillä oli yli puoli vuotta aikaa, mikä oli ihan riittävästi (ei sillä etteikö silti olisi tullut kiire viimeisinä päivinä). Viisumin 408 hakeminen oli aika pitkä prosessi, erilaisia liitteitä kerääntyi meille yhteensä vajaa kolmisenkymmentä, ja silti hakemusta lähettäessä tuli ilmoitus että haluanko varmasti lähettää kun vaadittuja liitteitä puuttuu. Mitä nämä puuttuvat liittet olivat ei koskaan selvinnyt, mutta viisumi tuli muutamassa viikossa eli nopeammin kuin arvioitu aika.
Australiaan lensimme Singaporen kautta (erinomainen lentokenttä vähän yli puolen matkan), ajankohtana 30.12.2018 – 1.1.2019, ja olotilana flunssaiset vanhemmat ja flunssainen lapsi. Olosuhteisiin nähden 26t matka meni yllättävän kivuttomasti. Rajatarkastuksesta oltiin kuultu miten rajalla voi joutua tuntikausiksi kuulusteluun (jonkun tuttu oli joutunut), meidän kohdalla taas mietimme jälkikäteen että missä välissä ne teki arvion että ollaanko me luottokelpoisia vai pitäisikö kuulustella. Lähinnä siis viittelöivät meitä eteenpäin. Maahantulokorttissa ilmoitimme että meillä on eläinperäiset untuvatakit mukana (Australiassakin on joskus kylmä) (ja kortissa pitäisi ilmoittaa kaikki mahdollinen). Kortin tarkastanut henkilökin kysyi katsomatta laukkuihin että eikö ole muuta ja viittelöi eteenpäin. Eli meille rajanylitys näyttäytyi varsin helppona.
Paikan päällä meitä odotti yksi historian kuumimmista tammikuista (Australian keskikesää), ja vuoristoisen eli verrattain viileän Canberran lämpötilat nousivat tavallisesti 40C paremmalle puolelle. Mikä ei ollut optimaalista vuokrakämpän etsimiseen samaan aikaan kun kaupungin virkamiehet aloittavat työnsä. Canberra on siis pääkaupunki (kompromissi Sydneyn ja Melbournen välillä), mistä johtuen täällä on kaikenlaista hallintoa. Jälkikäteen ajateltuna auto olisi ollut hyvä hankkia jo kämpän etsintään.
Tutkimuksen puolesta ANU on tosiaan hieno paikka ja oma tutkimusaiheeni sopii tänne hyvin. Tarkoitukseni on valmistaa puolijohdelaitteita jotka ovat noin mikrometrin paksuisia ja leveyssuunnassa joidenkin tuumien luokkaa. Niihin yhdistelen nanotekniikkaa (puolijohdenanolankoja tarkemmin ottaen), mistä on odotettavissa lisähyötyjä mm. siksi että ne ovat eräänlaisia valo-antenneja. ANU:ssa on pitkät perinteet nanolankojen tutkimuksesta ja viime aikoina täälläkin on kiinnostuttu ohutkalvolaitteista. Käyttämäni tekniikka mahdollistaa puolijohdekiekkojen (hinta sadoissa euroissa) käyttämisen uudestaan ehkä satojakin kertoja, mikä auttaa valmiiden laitteiden kustannusten alentamisessa. Valmistetut laitteet, esimerkiksi aurinkokennot, ovat taipuisia ja niitä voi laittaa esimerkiksi lennokkeihin, autojen katolle tai integroida tekstiileihin tai rakennusmateriaaleihin.
Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tutkimus on lähtenyt hyvin käyntiin ja ensimmäiset mikrometrin paksuiset puolijohdekalvot on valmistettu. Varsinaisten laitteiden valmistamista pääsen kokeilemaan tulevina kuukausina kun nanolankojen valmistukseen tarvittava laite saadaan ensin toimintaan, siinä on ollut ongelmia vuoden alusta. Muistan myös lukeneeni että ANU on Australian eniten kansainvälistä yhteistyötä tekevä yliopisto. Tämä näkyy arjessa vierailevien professorien määrässä, ja yliopiston sisällä yhteistyöhön pyrkiminen on selvästi esillä. Myös omaan tutkimukseeni liittyen erilaiset yhteistyökuviot vaikuttavat varsin lupaavilta.
Muutaman kuukauden jälkeen Australiaan lähtö tuntuu erinomaiselta ratkaisulta, ja mahdollisuutta tutkimusvierailuun voisi kuvata parhaiten etuoikeutena. Tästä mahdollisuudesta suuret kiitokset hanketta tukeville Walter Ahlströmin säätiölle sekä Suomen Kulttuurirahastolle!
