Blogi

Lumoava Kanada

Julkaistu

Hei Tutkijat maailmalle-blogin lukijat, olen tohtorikoulutettava Oulun Yliopiston Markkinoinnin laitokselta ja vietin tutkijavaihtovuoteni Albertan Yliopistossa, Kanadassa. Albertan Yliopisto sijaitsee Edmontonissa, mikä sijaitsee Kalliovuorien oikealla puolella. Ajomatkaa vuoristoille on kuitenkin noin neljä tuntia, joten en ihan useasti päässyt ihastelemaan Kanadan kauniita maisemia.

Moraine Lake, Banffin kansallispuisto

Aloitin tutkimusvuoteni tammikuussa 2018, ja vuoden sisään mahtuu paljon erilaisia kokemuksia. Albertan yliopistossa on erittäin taidokkaita professoreita ja tohtoriopiskelijat ovat erittäin ahkeria ja aktiivisia työstämään omia väitöskirjojansa, mikä on ollut minulle suuri motivaation lähde. Täällä on erittäin hyvä tukiverkosto ja niin professorit kuin tohtoriopiskelijat ovat auttaneet minua parhaansa mukaan sekä sopeutumaan uuteen asuinpaikkaani että parantamaan tutkimustani. Lisäksi täällä käy paljon vierailevia professoreita kertomassa omista tutkimuksistaan, mikä on mielestäni erinomainen tapa verkoistua ja löytää uusia näkökulmia markkinoinnin tutkimukseen.

Albertan yliopiston vuosittainen markkinoinnin tutkimusseminaari

Vierailuni ensisijainen tarkoitukseni oli työstää omaa väitöskirjatyötäni mikä perustuu uusien teknologien asiakaskokemusta vähittäiskaupan alalla. Lisäksi pyrin kirjoittamaan artikkelin yhdessä täällä työskentelevän professorin kanssa. Artikkelien kirjoittaminen vuoden aikana tehdystä tutkimuksesta on vielä kesken ja tulosten julkaiseminen odottaa vielä vuoroaan.

Albertan yliopisto

Väitöskirjani tutkimustapa on kvalitatiivinen, ja Pohjois-Amerikan tutkimustavat ovat suurelta osalta kvantitatiivisia tai kokeellisia menetelmiä. Tämän takia päätinki opetella kokeellisen menetelmän tutkimustapoja yhteistyössä Markkinoinnin laitoksen kanssa. Työstämme tutkimusta tekoälystä, erityisesti asiakkaiden kokemusta ääniavustajiin, ja pian olemme valmis arvioimaan kokeidemme yhteenvedon. Vielä on pitkä matka siihen, että osaisin sujuvasti tehdä kokeellisen menetelmän tutkimuksia, mutta tunnen itseni onnekkaaksi, että olen saanut erinomaiset perustiedot tutkimuksen laatimiseen.

Suosittelen teille kaikille matkustamaan Kanadaan joko lomailemaan tai tutkimusmielessä. Olen mielestäni ottanut kaiken hyödyn irti siitä mitä Kanadalla on ollut tarjottavana niin opiskelun että matkustamisen kannalta.

Edmonton