Olen tekemässä post doc tutkimusta the Australian National Universityssä (ANU) nyt toista vuotta ja kuluva vuosi Australiassa on ollut varsin poikkeuksellinen. Aiemmissa postauksissa kirjoitin paikallisesta työkulttuurista ja tutkimuksesta, nyt kirjoitan enemmän tämän vuoden erikoisuuksista. Vuosi alkoi laajoilla maastopaloilla joista uutisoitiin reilusti Suomessa asti. Canberra (missä ANU sijaitsee) säästyi alkuun paloilta mutta ympäristön paloista kulkeutui niin sankat savut että kaupunki oli käytännössä kiinni yliopisto mukaanlukien. Savun määrästä voisi saada käsityksen siitä, että monissa paikoissa kuten toimistotaloissa ja kauppakeskuksissa palohälyttimiä meni päälle sisään kulkeutuneesta savusta. Ilmansaasteindeksi kohosi pahimmillaan muutamaan tuhaneen, kun indeksi 200 tai enemmän on erittäin huono tai vaarallinen. Palokauden loppupuolella myös Canberran metsistä paloi iso osa ja kaupunkiin julistettiin hätätila.
Vasemmalla: Kuvassa näkyvä pilvi on savua n.30km päässä olevista metsäpaloista. Oikealla: ~2h myöhemmin tuuli on kääntämässä savuja Canberraan.
Savujen ja palojen takia myös yliopisto oli siis kiinni alkuvuodesta. Palojen vielä roihutessa Canberraan saapui myös epätavallisen rankka raekuuro, itse asiassa samana päivänä kun osaa yliopiston laboratorioista oltiin avaamassa ensimmäistä kertaa. Raekuuro ei ensialkuun kuulostane kovin vakavalta, mutta sen laajuudesta kertonee että se aiheutti yli 300 miljoonan euron vahingot (https://citynews.com.au/2020/that-hailstorm-cost-514-million-and-rising/ ). Muun muassa tuhansia autoja meni lunastukseen. Yliopistoon tämä vaikutti siten, että laboratorioiden katoilla sijaitsevat tuuletuslaitteet kärsivät pahoja vahinkoja, minkä johdosta mitään kemikaaleja tai kaasuja ei voinut enää käyttää. Puolijohde- ja mikrovalmistustekniikan tutkimukselle (mitä itse olen tekemässä) tämä tarkoitti taukoa kokeelliseen tutkimukseen.
Kuuluisia rakeita
Korjaustyöt etenivät varsin hitaasti, sillä huomattava osa kaupungista oli kärsinyt vahinkoja samaan aikaan ja tarjolla oleva työvoima ja laitteisto jakautui useaan eri kohteeseen. Maaliskuun lopulla osa laboratorioista oli saatu taas auki, kun vuorostaan koronavirus alkoi levitä Australiassa. Yliopisto oli ensimmäisten paikkojen joukossa mitkä suljettiin, erään professorin sanoin ”sillä yliopisto kuluttaa valtion rahoja, kun taas kauppakeskukset yms tuottavat sitä”. Meille työntekijöille tuli ilmoitus 25.3. iltapäivällä että töihin ei ole tulemista ennen kuin heinäkuussa.
Australiassa on yleensäottaenkin ollut melko laajat koronaan liittyvät rajoitukset, mikä onneksi näkyy myös tartuntojen määrässä (poislukien Victorian osavaltio). Tästä johtuen yliopistollekin pääsi erityisluvalla jo kesäkuun puolella mm. jos tekee kokeellista tutkimusta (kuten oma tutkimukseni on). Tosin raekuuron korjaukset ovat edelleenkin kesken ja osa laitteista on poissa käytöstä. Itse asiassa korona on vaikuttanut myös korjauksiin, sillä tarvittavia varaosia ei saatu hankittua Kiinan tehtaiden ollessa kiinni.
Positiivista on myös se, että vanhoista tutkimustuloksista oli vielä melko paljonkin kirjoitettavaa ja kokeellista tutkimusta on hyvä suunnitella etukäteen. Siten mielekästä tekemistä riitti melkein koko ajaksi yliopiston ollessa kiinni. Lisäksi tutkimusprojektia pidennettiin muutamalla kuukaudella käytännössä kohdeyliopiston rahoituksella. Kokonaisuudessaan siis kaikesta huolimatta odotukset tutkimusprojektin onnistumiselle ovat edelleen vähintäänkin kohtalaiset, vaikka alkuvuosi on ollut kaottinen.
Loppuun vielä kiitokset Walter Ahlströmin säätiölle ja Tutkijat maailmalle -ohjelmalle mielenkiintoisen tutkimusprojektin tukemisesta!