Loppukeväästä 2016 kävi niin hassusti, että kutsu kävi säkkipillien ja kilttien valtakuntaan, kun täkäläinen professori innostui tutkimusaiheestani siinä määrin että halusi ottaa minut vaivoikseen. Olen siis Edinburgh:n yliopistossa jatkamassa aramidikuituihin liittyvää tutkimustani. Pakkasin matkalle mukaan aviomiehen, 2,5 –vuotiaan tyttären ja neljä matkalaukkua, joista yksi melkein hukattiin jo tulomatkalla paikallisbussiin.
Ollaan nyt siis suunnilleen reissun puolessa välissä ja voi mitä kaikkea se onkaan sisältänyt! Ilman ulkopuolista rahoitusta ei oltaisi päästy lähtemään eli suurkiitos Tutkijat Maailmalle -säätiölle tästä mahdollisuudesta. Elämä Edinburgh:ssa on hyvin erilaista ja toisaalta hyvin samanlaista kuin kotisuomessa. Samat taistelut uhmaikäisen taaperon kanssa isin housuihin piirtämisestä, maidon kurlaamisesta, ulkovaatteiden käyttämisestä ja milloin mistäkin, tulee täälläkin vastaan ja arki on välillä hyvin hektistä molempien vanhempien tehdessä töitä. Toisaalta on ihana tavata uusia ihmisiä, kävellä uusia teitä pitkin töihin ja hoitoon, nauttia skotlantilaisesta avoimuudesta ja tutustua historialliseen kaupunkiin. Ilmapiiri on hyvin lapsimyönteinen ja itkupotkuraivarin sattuessa keskellä katua saat kannustavia hymyjä ja huutavaa mukeloakin vain taputellaan päähän saatesanoilla ”There there!” tai ”You have a big voice for such a wee lass!”. Taaperon kanssa on myös ollut yllättävän helppo käydä tutkimassa historiallisia nähtävyyksiä ja ehdottomana suosikkina mieleen jäi vähemmän tunnettu Graigmillar Castle, jonka torneissa ja käytävillä sai kulkea (ja eksyä) oman mielensä mukaan. Paikallisbussilla pääsee hyvin lähelle ja jos pakkaat omat eväät mukaan, voit pistää piknikin pystyyn vaikka linnan katolla.
Edinburgh:n yliopisto on vanha ja sen kuuluisiin alumneihin lukeutuvat esimerkiksi Charles Darwin ja Peter Higgs. Perinteet voi aistia vanhoilla käytävillä kävellessään ja niistä saa jännittävällä tavalla myös innoitusta omaan työhön. Edinburgh:n yliopiston King’s Buildings kampus, jolla työskentelen, on vähän kauempana keskustasta rauhallisen asuinlähiön ympäröimänä. Työilmapiiri on täällä hyvin rento, mikä toisaalta johtuu tohtoriopiskelijoiden nuoresta iästä ja toisaalta tutkimustyölle annetusta taloudellisesta vakaudesta. Maisemanmuutoksesta on saanut uutta puhtia myös omaan tutkimukseen ja jo yksi paperi on lähtenyt vertaisarvioitavaksi lehteen, kaksi muuta seuraavat kohta perästä.
Tällä hetkellä ilmasto täällä on hyvin syksyinen ja tuulinen. Viileys ja kosteus tuntuvat välillä tunkeutuvan luihin ja ytimiin saakka eikä sormia saa hetkittäin lämpimäksi ollenkaan. Tämä tosin taitaa olla vain tottumuskysymys, sillä paikalliset lapset pompottelevat vielä kesäkoulupuvuissaan aamuisin ulkona vastaan. Oman tyttöni erottuukin leikkipuistossa jo kaukaa kevyttoppatakissaan ja ulkohousuissaan. Viileys tuntuu myös kampuksella, koska vanhojen rakennusten ilmanvaihto hoidetaan ikkunoita auki pitämällä. Ihmetystä tosin herättää se, että kuinka en ole suomalaisena tottunut kylmyyteen.
Viileyteen ja iäti puhaltavaan tuuleen totuttelu täällä jatkuu mutta onneksi niitä ei aina edes huomaa, kun muuta mukavaa tekeillä. Ensi viikolla on esimerkiksi Halloween ja Guy Fawkes Day, jonka mahtavia ilotulituksia odotan kovasti.
Toki tiesin että siellä viihdytte, mutta kivahan se oli lukea näinkin.
Se Graigmillar oli hieno reissu.
🙂