Blogi

G’day Mate! – Allianssitutkimusta RMIT-yliopistossa Melbournessa

Julkaistu

Hei Tutkijat maailmalle-blogin lukijat,

Olen tohtorikoulutettava Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta. Olen työskennellyt vierailevana tutkijana RMIT yliopiston School of Property, Construction and Project Managementissa vuoden 2017 syyskuusta alkaen, eli aikana täällä Melbournessa alkaa pikku hiljaa loppumaan. Muutamista itsestäni riippuvista ja riippumattomista syistä blogin pitäminen valitettavasti on lykkääntynyt, mutta koetan nyt tässä ja muutamassa seuraavassa postauksessa koota yhteen viimeisen vuoden tapahtumia. Tavoitteenani on jakaa hieman käytännön vinkkejä muille tutkijavaihtoo lähteville ja toki tuoda perspektiiviä Australiasta tutkijan silmin. Aloitetaan nyt kuitenkin ihan alusta ja keskitytään aikaan jo ennen tänne tuloamme.

Ensimmäinen kipinä vaihdolle

Aloitin jatko-opintoni tuotantotalouden laitoksella epävirallisesti tammikuussa 2015 saadessani työpaikan tulevan valvojani meneillään olevasta tutkimusprojekstista. Virallisesti jatko-opinto-oikeuteni myönnettiin siis kesällä 2015 ja olin suureksi onneksi saanut myös laitoksen jatko-opiskelupaikan mikä oikeutti 2+2 vuoden sopimukseen täyspäiväisenä jatko-opiskelijana. Minulla oli hyvin aikaisessa vaiheessa selvää, että oppia tulisi lähteä hakemaan jossain kohtaa ulkomailta, koska ajatukseni oli (ja on edelleenkin) jäädä yliopistomaailmaan, jossa luonnollisesti kansainväliset verkostot ovat avainasemassa.

Pohdimme sopivia kohteita vastuuprofessorini kanssa talvella 2016 ja päädyimme yhteistuumin Melbourneen, jossa paikallinen professori Derek Walker oli jo vuosien ajan tutkinut yhteistoiminallisia  projektitoteutusmuotoja (ns. projektiallianssi) joka liittyi vahvasti omaan tutkimukseeni organisaatioiden välisestä yhteistoiminnasta. Olen Derekin tavannutkin jo kesällä 2015 eräässä konferenssissa, joten alustava yhteyskin oli olemassa. Tiedusteltuamme häneltä mahdollisuutta yhteistyöhön, hän vastasikin noin päivän sisällä myöntävästi ja viikon sisään minulla olikin jo virallinen kutsukirje hänen luokseen Melbourneen. Noh, tässä vaiheessa pitikin sitten alkaa miettiä tarkemmin mitä vaihtoajallani olisi tarkoitus saavuttaa ja miten matka maapallon toiselle puolelle tulisi rahoittaa.

Ajatuksesta suunnitelmaksi

Onneksemme Derek saapui keväällä 2016 Suomeen ja tapasimme sekä Aallossa Otaniemessä, että Oulussa. Tätä ennen olimme kuitenkin jo sopineet pitkälti vaihdon tavoitteista ja tutkimussisällöistä. Halusin siis itse ymmärtää paremmin yhteistoiminnallisia projektimuotoja ja erityisesti sitä miten eri toimijoihin kohdistuvat vaatimukset (vrt. yksityiset ja julkiset organisaatiot) mahdollisest monimutkistavat yhteisen sävelen löytymistä. Sain ajatuksilleni tukea Oulun yliopiston suunnalta, jossa silloin apulaisprofessorina toimiva Kirsi Aaltonen oli jo hetken tutkinut Suomen ensimmäisiä projektialliansseja (näistä yleisölle tunnetuin lienee Tampereen Rantaväylän tunneli). Päätimmekin siis yhdistää voimamme ja vaihtoprojektille syntyi lopulta työnimi: Institutionaalisen monimutkaisuuden luomat haasteet uudenlaisissa projektitoimituksissa.

Nyt pitikin sitten saada käytännön haasteet ratkaisuta, eli hankittua rahoitus hankkeelle. Noh, luonnollisesti en tätä blogia kirjoittaisi, jos en olisi ollut onnekas ja saanut vaihtohankkeelleni rajoitusta Tutkijat maailmalle-ohjelman kautta. Hankettani tuki siis Liikesivistysrahasto (valtavat kiitokset heille!), joka mahdollisti 12 kk vaihdon Melbournessa. Hain apurahaa siis jo vuoden 2016 haussa ja suosittelenkin kaikkia tutkijavaihtoon lähtijöitä olemaan hyvissä ajoin liikkeellä. Kertauksena, itsehän lähdin vaihtoon syyskuussa 2017, mutta voin sanoa, että tuo yli vuoden väli apurahan saamisesta ja lähdöstä tuli hyvinkin tarpeeseen varsinkin lähtiessäni kohtalaisen kauas ja EU-alueen ulkopuolelle jolloin viisumin saanti ei ole ihan simppeli prosessi.

Rahoitus taskussa, mitä sitten? 

Kuten sanottua sain rahoituksen matkalleni kuntoon hyvissä ajoin. Luonnollisesti tämä yli vuoden välipätkä kului väitöskirjani, opetuksen, sekä jatko-opintokurssien parissa. Lähdin vaihtoon siis virallisesti kolmannen jatko-opintovuoteni alussa (vaikka epävirallisesti aloitin jo puoli vuotta aikaisemmin). Tämä on mielestäni oikea hetki vaihdolle, koska on ehtinyt jo oppia jonkin verran tutkimuksen tekemisestä niin ei mene ihan ihmettelyyn vaihtoaika, lisäksi neljäntenä eli viimeisenä vuotenani olisi tarkoitus saada homma jo hyvissä ajoin pakettiin.

Oma väitöskirjani on siis artikkeli-pohjainen ja tuon vuoden 2016-2017 aikana sainkin lopulta kolme artikkelia julkaistua tieteenalani hyvissä (JUFO-tasot 2-3) lehdissä. Vaihtoaikaisena tavoitteenani olikin saada kirjoitettua vähintään kolme uutta artikkelikäsikirjoitusta, joista yksi tulisi väitöskirjaani. Kerrotaan sitten seuraavissa posteissa, että miten kävi.

Tosiaan, näistä muista töistäni huolimatta ajattelin, että on kuitenkin hyvä pohjustaa vaihtoaikaani niin paljon kuin mahdollista. Eli päädyimme aloittamaan jo yhden manuskriptin kirjoittamisen yhdessä Kirsin ja Derekin kanssa etänä jo Suomessa ollessani. Päädyimmekin lähettämään tämän tammikuussa 2017 European Group of Organization Studies (EGOS) konferenssiin, joka järjestettiin Kööpenhaminassa heinäkuussa 2017. Paperi tänne hyväksyttiinkin ja kävin pyörähtämässä vielä ennen Melbourneen lähtöä Tanskassa. Paperimme oli osana sub-teemaa Projects, Organizations, and Institutions, joka sopi täydellisesti vaihtohankkeeni tutkimusaiheeseen. EGOShan on niin sanottu working paper-konffa, eli siitä ei mitään erillisiä prociidengseja julkaista, joten sub-teeman järjestäjät päättivätkin editoida sub-teemasta erikoisnumeron International Journal of Project Managementiin ja pyysivät osallistujia halutessaan lähettämään päivitetyn paperinsa review-prosessiin muutaman kuukauden jälkeen konferenssista. Tässäpä siis hyvä aloitustehtävä Melbournen ajalleni (lähtö oli siis tällöin varmistunut syyskuulle 2017).

Tässä siis pieni esimerkki siitä, että yhteistyö kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, koska erilaisia mahdollisuuksia saattaa aueta jo ennen varsinaista vaihtoon lähtöäkin.

Oliko se lähtö näin helppoa käytännössä?

Taaksepäin katsottuna kaikki meni siis kohtalaisen kivuttomasti ja suunnitelmien mukaan lähdön suhteen. Ei nyt ihan. Positiivisena haasteena mainittakoon, että tuohon väliajalle apurahan saamisesta (maaliskuu 2016) ja vaihtoon lähtemiseen (syyskuu 2017) liittyy myös ennakolta suunnittelematon tapahtuma, eli poikamme syntyminen tammikuussa 2017. Tätä ei siis tullut huomioitua mm. lentokuluarviossa, vaikka ehkä pieniä merkkejä saattoi ilmassa olla hakemusta laatiessani 😉 Toisaalta tämä ehkäpä maailman hienon tapahtuma mahdollisti avovaimoni mukaan lähtemisen hieman helpommin, koska ei tarvinnut työnantajalle selvitellä, että miksi sitä yhtäkkiä päättää olla vuoden poissa. Vaihdosta siis muodostui mielenkiintoisten ammatillisten mahdollisuuksien lisäksi, ehkäpä hienoin seikkailu nuorelle perheellemme.

Poikamme syntymä siis aiheutti pienen muutoksen alkuperäiseen aikatauluun, eli päätimme lähteä vasta syyskuussa 2017 aluksi kaavaillun heinäkuun 2017, koska tällöin poikamme olisi reilu 7 kk, jonka katsoimme olevan ehkä vähän helpompaa matkustamisen yms. muun suhteen. Lisäksi jouduimme odottamaan viisumiprosessin aluille laittoa siihen asti, että saimme pojallemme passin.

Viisumijärjestelyihin varsinkin EU-alueen ulkopuolelle kannattaa luonnollisesti suhtautua tietyllä vakavuudella. Australia ei ole mistään pahimmasta päästä ja hommaa helpotti onneksi se, että meidän viisumiluokan (Temporary Activity subclass 408) käsittely siirtyi vuodenvaihteessa 2017 sähköiseksi, eli kaiken materiaalin voi toimittaa skannattuna nettipohjaisen järjestelmän kautta. Noh, kyllä tähän silti jos jonkinlaista dokumenttia joutui esiin kaivamaan, eli käytännössä koko aikuisajan historia piti selvittää sillä ajatuksella, että jos CV:ssä jotain mainitsit tehneesi niin varaudu se jollakin dokumentilla todistamaan.

Eli jos sanot käyneesi armeija, todista se (todistuksen saa muuten Puolustusvoimien aluetoimistosta), jos olet opiskellut, liitä tutkintotodistus, jos olet ollut töissä, liitä työtodistus jne. Onneksi oikeaksi todistettuja kopioita ei kaikkien dokkareiden osalta tarvittu, mutta joutui sitä silti maistraatissa pari kertaa ramppaamaan mm. yleisen olemassaolomme todistamiseksi (Australian viranomaiset halusivat siis syntymätodistuksen, mutta Suomessa ei tällaisia jaeta vaan maistraatista saa ns. otteen väestörekisteristä, jolla tämä hoituu).

Aikaa siis vääjäämättä tuhrautuu ja luonnollisesti näiden taustietojen lisäksi pitää perustella aika laajasti, että mitä on tulossa tekemään. Varsinkin tutkimusvaihtojen osalta, jotka menevät yleisesti tuolla 408-viisumin alaluokalla Research Activity on hyvä muistaa, että tämä on ns. sponsoroitu viisumi. Tämä tarkoittaa, että koko homma alkaa sillä, että vastaanottaja yliopiston/tutkimuslaitoksen pitää sponsoroida hakemusta. Itsellä tämä hoitui olemalla yhteydessä RMIT:n HR:ään josta sitten muutaman dokkarikierroksen jälkeen saa tarvittavat tiedot viisumihakemukseen, eli sponsorin numeron jne.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että maailma makaa Australiassa päälaellaan, eli kesälomat ovat aikavälillä tammikuu-helmikuu, joten ei kannata ihmetellä jos ei tuolloin paljon vastauksia kuulu, niin kuin esim. meidän tilanteessa kävi. Noh onneksi lähtö oli siis vasta syyskuussa.

Viisumihan siis luonnollisesti myös maksaa, eli meidän tapauksessa taisi olla jotain $500, eli siinä 300 euron tietämillä. Mutta on myös hyvä huomioida muut kustannukset, kuten esim maistraatin maksut oikeaksi todistamisesta ja muista dokkareista (jotain 100 euron luokkaa). Lisäksi itse jouduin muutaman dokumentin käännättämään ja pelasin varman päälle käyttämällä oikeaa kääntäjää ja hintakin oli sen mukainen (eli jotain 200-300 euroa). Tämähän kannattaa huomioida jo hyvissä ajoin kuluarviota laatiessa. Itse en muuta osannut tuolloin sisällyttä kuin tuon viisuminhinnan, joten omasta pussistahan ne meni.

Tämän lisäksi yllättävänä kuluna tuli lääkärintarkastus ja keuhkokuvat, jota Australian tapauksessa myöntää vain yksi lääkäri Kampin Aavassa, joka on siis Australian viranomaisten hyväksymä ammattilainen, eli hintakin oli sen mukainen. Kokonaislasku jotain 350 euron luokka. Tämä tuli pienenä yllätyksenä viisumihakemuksen lähettämisen jälkeen, koska olen siis itse aikaisemmin ollut maisteri-opintojeni aikana vaihdossa Singaporessa, joka on Australian viranomaisten mukaan tuberkuloosiriski-aluetta. Noh ei liene yllätys, että ei tuberkuloosia löytynyt.

Mielenkiintoista, että lääkärin lähetettyä lausuntonsa Aussien järjestelmään, viisumin hyväksyntäkirje tuli samana päivänä. Tämä oli 22. kesäkuuta 2017 ja prosessihan käytännössä aloitettiin poikani passin saannin jälkeen (helmikuu 2017), jolloin pystyin ilmoittamaan tiedot vastaanottaja yliopistolle. Ja ei tuossa kyllä mitään liikaa vetuloitu, vaikka varsinainen viisumihakemus lähetettiin siis 8. toukokuuta. Aikaa siis kannattaa varata tarpeeksi, koska luonnollisesti muitakin ihmisillä on muitakin töitä.

Lähdön päivä koittaa, mitä kannattaa olla lentolipun lisäksi?

Pääsimme siis lopulta matkaan 7.9. lennolla Singaporen kautta. Saavuimme Australiaan mukavasti aamutuimaan 8.9., joka sattui olemaan 29-vuotissyntymäpäiväni. Jetlägissä ei hirveästi juhlittu vaan olimme kaikki aika naatteja päästyämme lopulta asuntoomme iltapäivällä. Muistan kuitenkin illalla katsoneeni ensimmäisen ottelun australialaista jalkapalloa (Aussie rules/footy) televisiosta.

Meillähän oli sinällään hyvä tilanne, että olimme onnistuneet järjesteämään asunnon jo etukäteen sabbaticalhomes-sivuston kautta. Asuntotilanne Melbournessa on Helsinkiäkin järkyttävämpi, eli hyvät kämpät menevät nopeasti ja näytöt ovat täynnä jengiä. Yleisen tilanteen toivottomuudesta minulle vinkkasi onneksi Melbournessa asustava tutkijakollega Ilkka, jonka tapasin Tanskan konferenssita. Tämä motivoi tarttumaan asunnon hakuun hyvissä ajoin.

Lopulta nappasikin ja saimme kompaktin kaksion kävelymatkan päästä yliopistolta. Hinta toki oli selkeästi korkeampi kuin vapailla markkinoilla, koska asunto oli yksityisen yrityksen kautta, kalustettu ja se oli tarkoitettu myös lyhyempään vuokraan, mutta toisaalta sisälsi kaiken eli sähkön, veden, kaasun, netin yms. Joten se meni oikeastaan juurikin laatimaani matkabudjettiin (eli noin 1500 euroa kuussa). Lapsiperheenä kun ei olisi hirveästi kiinnostanut pyöriä näytöstä toiseen ja lopulta ehkä päätyä maksamaan hirveitä summia Air BnB majoituksesta.

Melbourneen tai muihin Australian suurkaupenkeihin suuntaavia suosittelen tässäkin tapauksessa tutustumaan asuntomarkkinaan etukäteen. Helppoa se ei toki ole, koska kämpät liikkuvat pääasiassa näyttöjen kautta kuten Suomessakin, mutta tuo sabbaticalhomes sivusto oli kätevä. Oli todella helpottavaa pitkän lennon jälkeen saapua ns. omaan kotiin!

Tässä siis ei niin pikainen summeeraus vaihtoa edeltävistä ympyröistä ja järjestelyistä. Seuraavassa postauksessa kerronkin sitten hieman miltä se tutkimuksen tekeminen ja eläminen Australiassa näyttää.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *