Kirjoittaessani tätä ensimmäistä Tutkijat maailmalle -blogikirjoitustani olen jo yli puolivälissä toista tutkimusvaihtovuottani Rutgers Business Schoolissa New Jerseyssä. Viime lukuvuosi yliopiston supply chain management -laitoksella kului todella nopeasti kiinnostavien tutkimusprojektien parissa, joten oli hienoa, että vaihdon jatkaminen onnistui.
Tässä kirjoituksessa ajattelin kertoa lähinnä lyhyesti taustastani ja vaihdon aloittamisesta. Suomessa opiskelupaikkani on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, jossa teen väitöskirjaa kansainvälisen liiketoiminnan pääaineessa. Pääasiallinen tutkimusalueeni on vastuullinen hankinta ja toimitusketjun hallinta. Näiden aiheiden lisäksi olen Rutgersissa tehnyt tutkimusta myös humanitaarisista toimitusketjuista.
Tein vastaavien aiheiden parissa töitä itse asiassa jo ennen tohtoriopintojani, ensin viestintätehtävissä hätäapu- ja kehitysyhteistyöjärjestö Save the Children USA:ssa ja myöhemmin Reilu kauppa ry:ssä Suomessa. Reilussa kaupassa vastasin yhteyksistä vähittäis- ja tukkukaupan sekä elintarviketeollisuuden yrityksiin. Jo tuolloin monien elintarvikkeiden globaaleihin toimitusketjuihin liittyvät sosiaaliset ja ympäristökysymykset tulivat minulle tutuiksi. Päätinkin lopulta lähteä järjestöuralta tekemään tutkimusta vastuullisista toimitusketjuista.
Tutkimusvaihdon kautta halusin vahvistaa erityisesti logistiikkaan ja toimitusketjujen hallintaan liittyvää osaamistani. Rutgersin yliopisto kuuluu alan opetusohjelmien USA:n kärkijoukkoon, ja koska USA:n itärannikko oli myös perheellemme kätevä asuinpaikka, otin tarjotun vaihtopaikan mielelläni vastaan rahoituksen järjestyttyä.
Toisen vaihtovuoden aloitus oli monilta osin ensimmäistä vuotta helpompaa, sillä Yhdysvalloissa odottivat nyt valmiina koti, huonekalut, auto ja lasten koulupaikat. Kuitenkin myös toisen vaihtovuoden paperi- ja rahoitusasioiden hoitaminen oli jälleen aikaavievää. Erityisen harmillista oli, että suomalainen matkavakuutuksemme ei tänä vuonna kelvannut enää terveysvakuutuksesta, sillä monissa amerikkalaisissa yliopistoissa terveysvakuutusvaatimukset muuttuivat äskettäin aiemmasta. Vakuutusvaatimusten ja -kattavuuksien selvittäminen ja vertailu kesti jälleen viikkoja, ja lopulta jouduimme hankkimaan koulun suositteleman hintavan terveysvakuutuksen.
Nyt on kuitenkin hienoa olla taas täydessä tutkimustyön touhussa. Tämän vaihtovuoden aikana tavoitteenani on erityisesti kirjoittaa artikkeleita humanitaaristen toimitusketjujen tutkimuksesta, johon keräsimme täällä koko viime kevään haastatteludataa.
Terveisin talvisen kylmästä New Jerseystä,
Anne