Olen ollut osana väitöskirjatutkimustani vuoden tutkimusvierailulla Waseda Universityssä Tokiossa Japanissa. Alun perin suunnitelmanani oli olla Wasedassa 6 kuukautta ja jatkaa 3 kuukaudeksi University of Cambridgeen Iso-Britanniaan, mutta pandemia matkustusrajoituksineen sekoitti suunnitelmat. Onni onnettomuudessa, sillä olen päässyt jatkamaan yhteistyötä paikallisten tutkijoiden kanssa ja kehittämään tutkimustani eteenpäin Japanissa suunniteltua pidempään.
Tutkimukseni ylätason aihe on kiertotalous yrityksissä, ja Japani tarjosi aiheen tutkimiselle mielenkiintoisen kontekstin. Olen asunut aiemminkin Japanissa opiskelijana, joten minua kiinnosti myös päästä paremmin integroitumaan tutkimusmaailmaan maassa ja pureutumaan kiertotalouteen täällä. Tässä postauksessa kerron integroitumisesta yhteisöön yliopistolla sekä varsinaisesta tutkimusaiheesta. Seuraavassa postauksessa pureudun tarkemmin vierailun antiin: löytämäni tutkijakontaktit ja tutkimushaastattelujen tekeminen Japanissa.
Yhteisö yliopistolla ja tapakulttuuri
Waseda University on Japanin arvostetuimpia yliopistoja, ja olen ollut host professorini vieraana Wasedan Political Science and Economics -laitoksella. Saavuin Tokioon lokakuussa päivää ennen tutkimusvierailun alkua, kun lämpötila oli paikallisittain syksyinen, noin 18 astetta. Olin vuokrannut ensimmäiseksi kuukaudeksi huoneen jaetusta asunnosta tutulta alueelta, ja kuukauden jälkeen pääsin muuttamaan omaan rauhaan yksiöön samassa rakennuksessa. Vastaanotto yliopistolla oli lämmin, ja kaikki host professorista tutkijoihin ja kansainvälisen toimiston henkilökuntaan olivat todella avuliaita.
Pääsin heti alusta lähtien hyvin mukaan samalla laitoksella työskentelevien paikallisten ja kansainvälisten tutkijoiden joukkoon joiden kanssa jaoin 6 henkilön työhuoneen. Tutkimusaiheet heillä vaihtelivat kestävyyttä sivuavista kvalitatiivisista ja kvantitatiivisista aiheista erilaisiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin aiheisiin. Yhteisö oli siis mukavan poikkitieteellinen.
Japanissa tohtorikoulutettavat ovat vahvasti opiskelijan roolissa yliopistolla toisin kuin Suomessa. Olen vierailevana tutkijana jakanut työhuoneen post doc -tutkijoiden kanssa, joista osa on ollut vierailijoita ja osa paikallisia. Tämän vuoksi en loppujen lopuksi ole tavannut lainkaan muita tohtorikoulutettavia. Oma rooli oli siis jonkin aikaa hieman hukassa, mutta toisaalta ystävystyin tutkijakollegoiden kanssa ja sain apua näiltä kokeneemmilta tutkijoilta.
Vaikka Japani onkin erittäin hierarkkinen maa, ja tämä näkyy tyypillisesti niin arkipäivän puheessa kuin käytöksessäkin, kansainvälisiin käytäntöihin tottuneessa yhteisössä tätä ei juuri huomannut. Esimerkiksi, japanilaiset kutsuvat professoreita esimerkiksi ’professori Kondo’ tai ’Tanaka sensei’, mutta minä ja muut Eurooppalaiset kutsuimme professoreita etunimellä. Tutuilla professoreilla on itsellään kokemusta Eurooppalaisista tutkimusyhteisöistä, joten myös heille matala hierarkia meidän kanssamme toimi hyvin.
Ennen pandemian rajoitteiden käytäntöön ottoa tyypillisesti pyöräilin aamulla 5km yliopistolle. Työt olivat uudenrakennuksen 11. kerroksessa, josta näkymä kaupungin yli oli todella kaunis. Kampukselta ja sen lähettyviltä löytyi runsain määrin lounasvaihtoehtoja, mutta huolimatta suuresta kansainvälisten opiskelijoiden määrästä, itse kampuksen ravintoloista ei suuresta valikoimasta huolimatta saanut muuta vegaanista kuin kipon riisiä. Toin siis lounaan kotoa lähes joka päivä.
Näkymä yliopistolta 11. kerroksen ikkunasta.
Ennen paikalle saapumistani olin hieman huolissani paikallisesta työkulttuurista, sillä japanilaiset tunnetusti työskentelevät aamusta yöhön. Kansainvälisessä yhteisössä kaikilla vaikutti kuitenkin onneksi olevan oma tapansa työskennellä: osa työskenteli enimmäkseen kotoa käsin, toiset kävivät toimistolla säännöllisesti työskentelemässä noin 8 tuntia päivässä, ja jotkut tekevät töitä toimistolla myös viikonloppuisin ja iltaisin välillä pöytänsä ääressä torkkuen. Työskentely oli itsenäistä, mutta tutkimusaiheisiin ja haastateltaviin yrityksiin japaniksi yhteydessä olemiseen, tai vaikkapa pankkitiliin avaamiseen liittyvissä kysymyksissä juttuseuraa ja apua löytyi aina.
Kiertotaloutta Suomessa ja Japanissa
Kuten mainitsin, tutkimukseni keskittyy kiertotalouteen yrityksissä. Kiertotalous lienee Suomessa jo melko yleisesti tunnettu termi, mutta se siis lyhyesti tarkoittaa sitä, että tuotteet pidettäisiin käytössä mahdollisimman kauan, ja elinkaarensa lopussa niille löytyisi jokin uusi käyttötarkoitus pois heittämisen sijaan. Optimaalisesti tämä ajattelutapa olisi kaiken tuotannon ja kuluttamisen pohjana. Yrityksissä tämä voi siis esimerkiksi tarkoittaa käytetyistä materiaaleiista uuden valmistamista, jakamistaloutta tai käytettyjen tuotteiden kauppaa.
Tarkkaan ottaen pääasiallinen projektini tutkimusvierailulla on ollut vertaileva tutkimus suomalaisten ja japanilaisten kiertotalousyrittäjien motivaatioista, ja fokuksena on tekstiiliala. Tutkimusaihe muotoutui, kun alun perin ajattelin kaikkien esimerkiksi kirpputorien ja vaatekorjaamojen olevan edes jollain tapaa kiinnostuneita kestävyydestä ja motivoitunut edistämään sitä, mutta Japanista löysinkin yrityksiä, joilla tällaisia motivaatioita ei ollut.
Mielenkiintoista oli siis myös nähdä, kuinka kestävyydestä kiinnostuneet yritykset kokevat suomalaisen tai japanilaisen toimintaympäristön edesauttavan tai haittaavan kiertotaloudessa toimimista. Tähän mennessä löydökset ovat esimerkiksi paljastaneet, että Suomessa yritykset kokevat, että suomalainen ympäristö on suopeita kiertotaloutta kohtaan. Yritysten on näin ollen suhteellisen helppoa kommunikoida myös kestävistä arvoistaan asiakkaille. Japanissa taas yritykset, niin kiertotaloudesta kiinnostuneet kuin muutkin tutkimani yritykset, pyrkivät tyypillisesti löytämään muita tapoja saada kuluttajat kiinnostumaan nimenomaan omista tuotteista tai palveluistaan. Esimerkiksi, online-kirpputorialustan käytöstä on pyritty tekemään mahdollisimman hauskaa ja helppoa, tai kierrätysmateriaaleista on saatu aikaan uniikki tyyli, joka kiinnostaa tyylitietoisia kuluttajia. Sekä Suomessa että Japanissa löytyi useita yrityksiä, jotka myös toimillaan pyrkivät vaikuttamaan kiertotalouden vakiintumiseen yhteiskunnassa.
Tämän tutkimuksen myötä kiinnostukseni siihen kuinka instituutiot vaikuttavat kiertotalousyrityksiin ja kuinka yritykset voivat vaikuttaa instituutioihin todella heräsi, ja suunta väitöskirjan kokonaisuudellekin alkoi hahmottua. Tämä on ollut todella mielenkiintoinen projekti, ja uusia ideoita tutkimuksen jatkolle on myös löytynyt eritoten Japanista.
Ida Rovanto