Tammikuussa alkanut tutkimusvierailu Calgaryn yliopiston kinesiologian laitoksella on nyt ohi ja tutkimusyhteistyö jatkuu Suomesta käsin. Kevään ja vierailun suunnitelmat menivät koronan vuoksi monilta osin hieman uusiksi, mutta olosuhteisiin nähden vierailu oli todella onnistunut ja hyödyllinen. Onneksi ehdimme yhdessä ohjaajieni kanssa rajata tutkimuskysymystä sekä sain tarvittavan datan haltuuni analysoitavaksi ennen tilanteen muuttumista. Tällä oli ratkaiseva merkitys tutkimuksen kannalta sillä yliopiston sulkeuduttua sain hyvin jatkettua datan pureskelemista ja analyysejä etätöin. Tässä blogikirjoituksessa kerron tarkemmin vierailun tutkimuksesta ja sen etenemisestä sekä kerron hieman lisää tutkijan (etätyö)arjesta Calgaryssä.
Vierailun tarkoituksena oli jatkaa aiemmalla Calgaryn vierailullani aloitettua tutkimusyhteistyötä koneoppimista hyödyntävän juoksuvammatutkimuksen parissa. Juokseminen on maailman suosituimpia tapoja ylläpitää ja kehittää omaa kuntoa, mutta altistaa myös helposti vammoille. Koneoppimismenetelmien avulla voidaan kaivaa esiin uutta, hyödyllistä tietoa isoista, juoksijoilta kerätyistä dataseteistä. Esimerkiksi voidaan yrittää ennustaa juoksijan vammautumista tai etsiä yhteyksiä juoksuvammojen ja tietynlaisten juoksutekniikoiden välille. Tutkimuskysymys rajattiin taas yhdessä, olemassa olevien datasettien pohjalta, niin, että se sopii hyvin sekä paikallisen tutkimusryhmän, että oman väitöskirjani tutkimukseen. Dataksi valikoitui maratonille/puolimaratonille treenaavilta juoksijoilta kerätty laaja kiihtyvyyssensoridata. Juoksijat ovat pitäneen harjoitellessaan päällä sekä kiihtyvyyssensoria, että ranteessa GPS-urheilukelloa. Molemmat laitteet nauhoittavat tietoa juoksusta muutamien sekuntien välein, parhaimmillaan jopa tuntien mittaisen juoksun aikana. Monilta juoksijoilta löytyy dataa yli kymmeneltä eri juoksulta ja ajatuksena onkin jotenkin tarkastella juoksijan tekniikan muutoksia tai poikkeavuuksia juoksujen aikana ja niiden välillä. Laajemmissa tulevaisuuden suunnitelmissa paikallisella tutkimusryhmällä on ollut ajatuksissa kehittää menetelmiä, jotka varoittavat juoksutyylin suurista tai epäilyttävistä muutoksista, esimerkiksi jo monelta juoksijalta löytyvän urheilukellon avulla.
Erilaisia datoja käsitellessä yllättävän suuri osa ajasta kuluu aina niiden esikäsittelyyn ja sopivaan muotoon saattamiseen. Kyseisen juoksudatan laajuuden ja luonteen vuoksi sen esikäsitteleminen on tuntunut erityisen haastavalta ja pitkältä prosessilta. Toisaalta samalla on tullut myös opittua paljon erilaisia yleishyödyllisiä datan käsittelytaitoja ja tutustuttua tarkemmin aiheeseen liittyviin tutkimuksiin ja tieteellisiin perusteisiin. Myös luovuutta on välillä joutunut hieman käyttämään ja tutkimuskysymystä tarkentamaan/muuttamaan dataan ja sen haasteisiin tarkemmin tutustuessa. Prosessi onkin jo tähän mennessä ollut erityisen opettavainen ja hyödyllinen ja jonain päivänä lähitulevaisuudessa sen pohjalta valmistuva väitöskirja-artikkeli tuntuukin varmasti erityisen hyvältä saavutukselta.
”Normaalista” tutkijan arjesta kampuksella pääsin nauttimaan Calgaryssä muutaman kuukauden, kunnes 16.3 yliopisto meni koronan vuoksi kiinni. Calgaryn yliopisto on Jyväskylän yliopistoon verrattuna todella suuri ja kampuksella on tarjolla jos jonkinlaisia mahdollisuuksia ja kuin huomaamatta siellä tulikin vietettyä huomattavasti enemmän aikaa kuin Suomessa ollessa. Työpäivän aikana tuli usein käytyä pitkällä lounastauolla muiden tutkijoiden kanssa, kahvitauolle löytyi aina seuraa ja useita eri kahviloita ja lisäksi kampuksen monipuolisia liikunta- mahdollisuuksia pääsi helposti hyödyntämään kesken päivän, kuten moni tutkijoista tekikin. Juuri kaikkien ajanvietto-mahdollisuuksien vuoksi tuntui, että jo lyhyessäkin ajassa oli todella helppo tutustua uusiin ihmisiin, verkostoitua ja tuntea itsensä osaksi yhteisöä. Pidemmät sosiaaliset ja liikuntaan käytetyt tauot päivän aikana jaksottivat päivää mukavasti ja tuntui, että työhön käytetty aika oli aina hyvin tehokasta. Yllä mainittuja asioita tulen kaipaamaan Suomeen palattuani varmaan eniten, mutta toisaalta pidän myös siitä, että Suomessa työ- ja muu elämä ovat selkeämmin toisistaan erillisiä.
Lisäksi paikallisella laitoksella tutkimusryhmät tuntuivat olevan hieman tiiviimpiä kuin Suomessa ja ryhmässä tehtiin paljon yhteistä tutkimusta isompaan, yhteiseen tavoitteeseen liittyen. Ryhmää johtava professori oli hyvin perillä kaikista ryhmässä meneillään olevista tutkimuksista ja vahvasti mukana niiden etenemisen seuraamisessa ja tukemisessa. Ryhmätapaamisia oli eri kokoonpanoin huomattavasti useammin kuin mihin olen Suomessa tottunut ja olikin erittäin mielenkiintoista ja opettavaista seurata myös muiden ryhmäläisten tutkimuksen etenemistä, siihen liittyviä haasteita ja miten niitä ratkottiin. Ja vaikka ryhmältä ja professorilta saikin paljon tukea ja ideoita, aina oli myös selvää, että omasta työskentelystä saa itse päättää ja tutkimuksen ja kysymysten täytyy olla myös itseä kiinnostavia.
Lopulta yliopiston mentyä kiinni, pääsin onneksi jatkamaan tutkimusta hyvin omalta asunnolta käsin, Suomesta mukana tuodulla työkannettavalla. Pidin kiinni samankaltaisesta, hyväksi todetusta päivärytmistä kuin aiemminkin – työmatkojen jäätyä pois aloitin työpäivät aina pienellä kävelyllä ja jaksotin töitä nauttimalla ulkoilusta ja pitkästä lounastauosta kesken päivän. Muita tutkijoita yliopistolta en enää kasvotusten kohdannut, mutta tutkimusryhmän professori piti hyvin huolta ryhmästään, muun muassa kyseli kuulumisia sähköpostitse ja videotapaamisissa sekä laittoi meille säännöllisesti päivityksiä tilanteen etenemisestä sekä provinssin, että yliopiston tasolla. Pienen tauon jälkeen myös viime kirjoituksessa kehumani tutkimuseminaarit jatkuivat verkossa. Yliopisto tarjosi myös verkon kautta paljon erilaista toimintaa, muun muassa erilaisia liikuntatunteja, tilannepäivityksiä ja seminaareja.
Kaiken kaikkiaan tästä (sekä aiemmista) tutkimusvierailuista koen olleen äärettömän suurta hyötyä oman väitöskirjani ja tutkijana kehittymisen kannalta. Olen oppinut paljon itsenäisyyttä tutkijana, mutta samalla myös työskentelemään erilaisissa monitieteisissä tutkimusryhmissä ja -ympäristöissä. Oppimani uudet taidot ja luomani kontaktit hyödyttävät varmasti tulevalla tutkijan uralla. Lisäksi on tietysti iso etu päästä hyödyntämään ja tutkimaan isoja, laadukkaita, valmiiksi kerättyjä datoja. Suosittelen ehdottomasti tutkijoita hyödyntämään erilaisia mahdollisuuksia tutkimusvierailuihin ja kansainväliseen yhteistyöhön ja haluan vielä suuresti kiittää KAUTE-säätiötä tämän vierailun mahdollistamisesta!