Hei,
Palataan hetkeksi vielä alkuun, tammikuuhun, päivään, jolloin saavuin lentoreitin OUL-HEL-LAX-SAN kautta San Diegoon. Sillä UCSD-kampus sijaitsee tarkalleen ottaen La Jolla -nimisessä lähiseudussa San Diegon sisällä ydinkeskustasta noin 12 mailia pohjoiseen, hommasin asuntoni myös La Jollasta. Vuokrasopimuksen olin tehnyt etukäteen ATK:n välityksellä. Kaupungin nimi tulee espanjan kielestä ja se tulee lausua ”la-hoija” – kotiläksylleni rasti ruutuun ja taksikuski otti suunnan kohti asuntoani.
Aikamatkustetaan sen verran eteenpäin, siis menneisyydessä, että olen ensimmäisten viikkojen aikana järjestellyt elämisen ja asumisen peruspuitteet kuntoon. Kävelen aamuisin 30 minuuttia Jacobs Hall -rakennukseen työpisteelleni. Opiskelijat jakavat avokonttorin. Korjaan mielikuvaa sen verran, että istumme vanhassa korkeakattoisessa ilmanvaihtokoneen melun täyttämässä ”labrassa”, jossa ei ole ikkunoita. Opiskelijalle tarjotaan pöytä ja tuoli – tietokoneen, näytön sekä muut tarvitsemansa oheislaitteet hän kustantaa itse.
Suomalaisille kahvihuone on työmaan sydän, ja yhteiset kahvitauot ovat iso osa työkulttuuria. Täällä kahvihuonetta ei ole. Kerroin pelin hengen, ja meillä alkoi muodostua tapa käydä vakioidusti iltapäivisin kahvituokiolla kampusalueella.
Tohtoriopiskelijat tekevät tyypillisesti kuuden päivän työviikkoa eli lauantainakaan et löydä itseäsi yksin labrasta. Tohtoriopiskelijat työskentelevät tiiviisti suoraan tutkimusryhmää vetävän professorin alla, siinä missä meilläpäin usein väliportaalta löytyy tohtorishenkilö tai muu senioritutkija. Kiinteät viikkopalaverit ovat arkea tutkimuksen seurannassa – ja edistämisessä, sillä professorin tutkimuksellinen panos on paikoin erittäin merkityksellinen uusien oivallusten löytämisessä. Myös sähköpostissa saapuvat kryptiset käsinkirjoitetut nuotit voivat sisältää sen avaimen opiskelijan ahaa-elämykseen. Opiskelijat puhuttelevat professoriaan kaikissa tilanteissa joko tällä tittelillä tai lyhyesti ”sir”. Keskustelut itsessään ovat raikuvan avoimia ilman turhaa jännitettä.
On lounasaika. Astun ulos Jacobs Hall:sta. Ruokarekat ovat parkkeeranneet aukiolle tarjoamaan vaihtoehtoista lounastamista eri kulttuurien ruokalajeilla. Väistän vastaantulevaa sähkörullalaudalla mutkittelevaa opiskelijaa toisen kiitäessä ohitseni sähköpotkulaudalla, opiskelijoita parveilee nurmialueiden liepeillä istumassa ja ruokailemassa, kuittaan katseellani esitteitä heiluttavalle kaupustelevalle miehelle ”ei kiitos”, ryhmämuodostelmassa liikkuvat lukiolaiset kuuntelevat tutustumiskierrostansa vetävän oppaan monologia heidän mahdollisen tulevan korkeakoulun saloista – kampuksella riittää siis eloa. Olen suuntaamassa isoon ravintolakompleksiin, joka tarjoaa vaihtoehtoja aasialaisista aterimista aina paikallisiin pikaruokien pyhättöihin. Lisäksi löytyy mm. pankki, pari kahvilaa, ja pieni vilkas lähikauppa. Lounastan totutusti ulkopöydissä, sillä tänään ei ole kumpikaan niistä kuukauden päivästä, jolloin sataa.
Opiskelijat hyödyntävät ravintolakompleksin tiloja sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ryhmätyöskentelyyn, joko avointen tilojen pöydillä tai lasitetuissa kokoushuoneissa. Näiden tilojen lisäksi kampuksen monumentaalisesta monikerroksisesta Geisel-kirjastosta (kts. kuva), jonka hiljaisuusvaatimusaste kasvaa kerroksittain päättyen 8. kerroksen absoluuttiseen vaikenemiseen, löytyy lukuisia erillisiä (maisemarikkaita) opiskelutiloja sekä yleiseen käyttöön tarkoitettuja PC-koneita.
Arkisen tutkimus(yhteis)työn vastapainoksi minulle tarjoutui helmikuussa ainutlaatuinen tilaisuus osallistua Information Theory and Applications Workshop (ITA) -konferenssiin, jonka UCSD-yliopisto vuosittain San Diegossa järjestää. ITA-konferenssi on kansainvälinen, mutta osallistuja- ja rinnakkaissessiomääriltään kompakti informaatioteoriaan keskittyvä konferenssi, joka kerää yhteen alan huippuosaajia esittelemään viimeisiä tutkimustuloksiaan rennossa, verkostoitumista puoltavassa ilmapiirissä. ITA pidettiin Catamaran Resort -hotellissa, Pacific Beach -kaupunginosassa, Tyynen valtameren rannalla. Vaiko Tyynellämerellä – järjestävä taho oli ottanut tilapuitteista kaiken irti, ja yksi rinnakkaisista sessioista sijaitsi laituriin kiinnitetyssä laivassa (kts. kuva).
ITA:n ehdoton kärkiaihe oli koneoppiminen langattoman tietoliikenteen sovelluksissa, täyttäen isot salit tutkijoista kuulemaan asiantuntijoiden visioita ja jo aikaansaatuja tuloksia keinoälykkäistä, puoliksi itseoppivista ratkaisuista. Vannoutuneimmatkin (informaatio)teoreetikot kaivautuvat matemaattisten todistusrihmastojen takaa kurkistamaan, että voisivatko syväoppivat verkot olla kykeneviä suoriutumaan siitä mieliä askarruttaneesta langattoman tiedonsiirron tehtävästä tehokkaammin kuin perinteiset ratkaisut, vai, jopa ensi kertaa, ratkaisemaan pitkään avoinna olleen tutkimuskysymyksen, johon perinteisen analyyttisen ratkaisumallin purentakyky ei ole riittänyt. Aihepiiri oli minulle ja UCSD-tutkijaryhmän opiskelijoille hyvä osuma tietämyksen kasvattamisessa, sillä olimme alkaneet laajentamaan tutkimusaiheitamme koneoppimisen saralle. Nämä ”oppivat koneet” näyttävät nyt tulleen pysyäkseen.
Verkostoitumisen mahdollisuudet konkretisoituivat ITA-konferenssissa siinä, että tapasin sattumalta oman tutkimusaihepiirini parissa työskenteleviä erityisosaajia heidän esitelmiensä jälkeen. Tällaiset ajatusten vaihdokset ja kontaktin luomiset ovat tärkeä osa tutkimusmatkailua, joiden hyödyt voivat koitua arvokkaiksi ennalta määrittämättömissä tilanteissa tulevaisuudessa.
Markus Leinonen