Terveiset täältä Kalifornian auringon alta!
Olen viimeisen muutaman kuukauden aikana toiminut vierailevana tutkijana NASA Ames tutkimuskeskuksella sekä Stanfordin hiukkaskiihdyttimellä (SLAC, National Linear Acceletor Laboratory) Piilaaksossa. Teen väitöskirjatyötäni Aalto-yliopistossa Mikrosysteemitekniikan tutkimusryhmässä, jossa olemme keskittyneet tutkimaan eri hiilimateriaalien ominaisuuksia sekä soveltuvuutta eri biomolekyylien, kuten lääke- ja hermovälittäjäaineiden, reaaliaikaiseen mittaamiseen. Tärkeä askel näitä biomolekyylejä havaitsevien hiilimateriaalien käytössä on niiden integrointi itse anturirakenteeseen. Täten olen tullut NASA Amesille tekemään yhteistyötä tutkijoiden kanssa, jotka ovat jo useiden vuosien ajan kehittäneet hiilipohjaisia antureita. NASA Amesilla olen käyttänyt kemiallista kaasufaasipinnoitusreaktoria, jolla voidaan kasvattaa hiilinanokuituja sekä –putkia anturirakenteisiin. Eli tehtävänäni on ollut selvittää minkälainen ’design’ on yhteensopiva kyseiselle kasvatusprosessille. Tämän projektin lisäksi olen päässyt tutkimaan SLACillä minkälainen rakenne ja pintakemia käyttämillämme hiilimateriaaleilla on. Tämänkaltaisen perustutkimuksen tekeminen on äärimmäisen tärkeää, jotta voimme ymmärtää miten hiilimateriaalien eri ominaisuudet vaikuttavat biomolekyylien havaitsemiseen.
Tutkimuksen tekeminen Piilaaksossa on ollut erittäin antoisaa ja opettavaista. Tänne on ollut helppo tulla tekemään töitä, sillä ilmapiiri on positiivinen ja ihmiset ovat helposti lähestyttäviä. Toki välillä sitä on hieman hölmö olo vieraassa kulttuurissa, jossa ihmiset ovat innokkaita juttelemaan pidemmän kaavan kautta – kun itse olisi jo valmis ruuvaamaan reaktorista paneelit irti ja selvittämään miksi laite ei toimi niin kuin pitäisi. Itse työkulttuurissa en kuitenkaan ole kokenut kovin suuria eroja. Tietenkin kulkeminen täällä liittovaltioiden tutkimuslaitoksissa on erittäin valvottua, joten ajoittain tuntuu oudolta kulkea töihin kulkulupien ja henkilöllisyystodistusten kanssa, jotka tarkastetaan porteilla vartioiden toimesta.
Ehkä kuitenkin kummallisin asia täällä on ollut liikenne. Infrastruktuuri on pitkälti rakennettu autoilun varaan, joten siihen itselleni on ollut totuttelemista että paikasta A paikkaan B siirrytään lähes aina autolla. Erityisesti kun en ole eläessäni autoa omistanut. Alueet ovat suurempia, etäisyydet pidempiä (jos Helsinkiin verrataan) sekä ruuhkat intensiivisempiä. Sitä kokee olevansa kaukana kotoa kun kuusikaistaisella moottoritiellä on motissa ja täysin pysähdyksissä ruuhkan takia.
Toisaalta taas sitä on täysin haltioitunut luonnon kauneudesta. Sekä tietenkin aurinkoisesta säästä. Ison osan vapaa-ajastani olen viettänyt retkeillen luonnossa sekä rannikolla. Mieleenpainuvimpia muistoja ovat ehdottomasti olleet Yosemiten kansallispuistossa Half Domen sekä El Capitanin päälle vaeltaminen.
Tässä on vielä muutama päivä jäljellä Kalifornian aurinkoa ja olen onnistuneesti saanut suunnitellut kasvatukset sekä mittaukset tehtyä. Tarkemmat karakterisoinnit NASA Amesilla testaamalleni näytteille tulen tekemään Suomessa. Täysin ongelmitta en ole selvinnyt tältä reissulta, joka itseasiassa on ollut hyvä muistutus tutkimuksen luonteesta. Vaikka kuinka hyvin on valmistautunut omalta osalta, niin silti yllättäviä ja itsestään riippumattomia tilanteita tulee vastaan pysäyttäen tutkimuksen tekemisen päiviksi tai jopa viikoiksi. Esimerkiksi NASAlla työskennellessäni meillä oli haasteita reaktorin vakuumin kanssa, jonka takia vietinkin useamman päivän lattialla kontaten vakuumijärjestelmää debugatessa. Vaikka ajoittain nämä haasteet tuntuvat rasittavilta, niin silti koen että juuri nämä hetket ovat olleet tärkeitä oman oppimisen kannalta.
Koen suurta kiitollisuutta siitä, että olen saanut näin upean mahdollisuuden työskennellä kahdessa hyvin arvostetussa tutkimuslaitoksessa. Suuri kiitos tästä kuuluu Walter Ahlströmin säätiölle, joka on tehnyt mahdollistanut tutkijavierailuni Piilaaksoon.