Blogi

Tutkijavierailulla New Yorkissa – alkutaipaleet

Julkaistu

Aloitin 12 kk mittaisen tutkijavierailun aurinkoisessa Troyn kaupungissa New Yorkin osavaltiossa lokakuun alussa. Troy sijaitsee noin 300 km Manhattanista pohjoiseen ja on osavaltion pääkaupungin Albanyn  naapurissa. Varsinaisena tutkimuspaikkana toimii yksityinen yliopisto nimeltä Rensselaer Polytechnic Institute (RPI), joka on perustettu 1800-luvun alussa. Yliopisto on erittäin arvostettu ja sijoitettu 50 parhaan teknillisen alan yliopiston joukkoon maailmassa. Yliopistossa opiskelee reilut 7000 opiskelijaa, joilla on tähtäimessä joko bachelor- tai master-tason tutkinto. Opetushenkilökunta on oman alansa kermaa maailmassa (joukossa mm Nobel voittajia) ja puitteet rahoituksen yms osalta ovat huippuluokkaa.

Näillä tavaroillako pitäisi vuosi pärjätä?

Itse työskentelen professori Jian Sunin johtamassa, uusiutuvien energialähteiden (aurinkovoima, tuulivoima, jne) tutkimukseen keskittyvässä tutkimusryhmässä. Ryhmä koostuu 12 tutkijasta, jotka keskittyvät energialähteiden säätörakenteisiin, sähköisiin ominaisuuksiin, sekä erilaisiin analysointimenetelmien kehittämiseen. Ryhmän tavoitteena on kehittää ja parantaa energialähteiden hyötysuhdetta.

Omassa tutkimuksessani keskityn energialähteisiin liittyviin sähköisiin mittauksiin. Eräs lähteisiin liittyvistä merkittävimmistä käytännön ongelmista on tällä hetkellä se, millä tavalla sähköverkon toiminta muuttuu kun siihen liitetään uusiutuva energialähde (esim tuulimylly) kiinni. Sähköverkko on toiminut kokonaisuudessaan moitteettomasti vuosikymmeniä, mutta tilanne on muuttunut uusiutuvien energialähteiden määrän kasvaessa. Yhdessä erilaisten liitäntälaitteiden kanssa nämä lähteet ovat aiheuttaneet verkossa merkittäviä muutoksia. Seurauksina ovat verkon heikko toiminta sekä erilaiset stabiiliusongelmat. Nämä kaikki aiheuttavat huomattavaa hyötysuhteen laskua. Ongelmaa on mahdollista lähteä ratkaisemaan liitäntälaitteista ja verkoista tehtävien erilaisten sähköisten mittausten kautta. Omassa projektissani pyrin kehittämään menetelmiä, joilla voidaan tehokkaasti toteuttaa liitäntälaitteisiin ja verkkoon liittyviä taajuusvastemittauksia. Näiden taajuusvasteiden on osoitettu toimivan tehokkaina työkaluina stabiilius- yms ongelmien ratkaisuissa. Ongelmana on tähän asti ollut mittausmenetelmien puute.

Tutkijavaihtoa on tässä vaiheessa noin kuukausi takana. Kaikki on sujunut erinomaisesti ja aika tuntuu menevän siivillä. Ensimmäiset pari viikkoa menivät asunnon etsimisessä ja erilaisissa paperisodissa. Paikalleen asettuminen meni kokonaisuudessaan erittäin mutkattomasti. Asunto yliopiston lähettyviltä löytyi helposti, pankki- yms asiat sujuivat jouhevasti ja kulttuurishokkikin nollaantui ennen kuin se ehti edes alkaakaan. Yliopiston kansainvälisten asioiden vastaavalta sai kaiken tarvittavan avun eikä omaksi hommaksi loppujen lopuksi jäänyt kuin muutaman allekirjoituksen antaminen.

Matkan tähän asti jännittävimpiä hetkiä koettiin viikko sitten, kun hirmumyrsky Sandy riehui pitkin New Yorkia. Kyseessä oli yksi historian voimakkaimpia myrskyjä ja ihmisissä olikin havaittavissa ennen h-hetkeä melkoista jännitystä. Kaupasta ostettiin tölkkejä ja vesivarantoja täydennettiin mahdollisia tuhoja varten. Itse en paljoa jaksanut stressata sillä myrskyn silmä oli noin 300 km etelässä ja asuntonikin sijaitsi mukavasti erään kukkulan huipulla. Loppujen lopuksi ei tullut muuta kuin Suomessa arkipäivää oleva syysmyräkkä ja hieman sadetta. Suurin tuho oli tuulessa kaatunut polkupyöräni. Etelämpänä sitä vastoin olikin sitten paljon suurempaa tuhoa.

Tunnelmat tässä vaiheessa matkaa ovat erittäin hyvät. Tutkimukselliset tavoitteet ja näkymät ovat korkealla ja Troy paikkana on todella miellyttävä. Ihmiset ovat mukavia ja vastaanotto on ollut enemmän kuin mieluisa. Tästä on hyvä jatkaa niin tutkimusta kuin paikkaan tutustumista!

RPI:n kampusaluetta.