Amerikkalaista näkökulmaa suomalaiseen talouspolitiikkaan

Joskus täytyy näköjään lähteä toiselle mantereelle asti, jotta saa erilaista perspektiiviä oman maan ja maanosan asioihin. Olen täältä Amerikasta käsin seurannut kiinnostuneena Suomen poliittista ja taloudellista tilannetta, sekä uuden hallituksen muodostamista.Tässä muutamia havaintoja siitä, sekä peilauksia amerikkalaiseen ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Vielä viime elokuussa Englantiin muuttaessani Suomen taloustilanne vaikutti kohtuullisen hyvältä. Sen jälkeen tilannekuva on tuntunut…

Lue lisää Amerikkalaista näkökulmaa suomalaiseen talouspolitiikkaan 0 kommentti artikkelissa Amerikkalaista näkökulmaa suomalaiseen talouspolitiikkaan

Tupla-mamu Milwaukeessa

Puolisentoista kuukautta on nyt takana tutkijavaihdostani Milwaukeessa USA:ssa. Suurin osa ensimmäisistä parista viikosta meni käytännön asioiden järjestelemisessä: vuokra-auto, kännykkä, pankkitilin avaaminen, vakuutukset ja ennen kaikkea asunto 6 kuukaudeksi. Näihin asioihin rupeaa jo tulemaan hyvä rutiini ja olen saanut ikään kuin pehmeän laskun elämään täällä Isossa Maailmassa. Ennen Milwaukeen lähtöä tuli nimittäin kokemusta työskentelystä ja asumisesta…

Lue lisää Tupla-mamu Milwaukeessa 0 kommentti artikkelissa Tupla-mamu Milwaukeessa

Farvel Tanska – ainakin toistaiseksi!

Puolen vuoden tutkijavaihtoni Kööpenhaminassa on nyt käyty. Olipa hieno ja avartava kokemus Keski-Pohjanmaan metsissä varttuneelle. Reissu ja sen mukanaan tuoma pakollinen irtiotto oli kasvattava kokemus niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Opin paremmin arvostamaan kotimaatani ja kaikkia ihmisiä, jotka ympärilläni täällä ovat. Haluan lämpimästi kiittää Tutkijat maailmalle -ohjelmaa tutkijavaihtoni mahdollistaneesta taloudellisesta tuesta. Ilman Teitä ei olisi tullut…

Lue lisää Farvel Tanska – ainakin toistaiseksi! 0 kommentti artikkelissa Farvel Tanska – ainakin toistaiseksi!

Mikä on kollegiaalisuuden rooli yliopistomaailmassa?

Japani on siitä kiinnostava maa, että täällä on samanaikaisesti lukemattomia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia Suomen kanssa. Tarkoituksenani ei kuitenkaan tässä ole keskittyä listaamaan stereotypioita, vaan eroavaisuuksien kautta haastaa ajattelemaan kollegiaalisuutta yliopistomaailmassa. Eroavaisuuksiin keskittyminen voi toisinaan olla vahingollista, mutta periaatteessa paljon on myös asenteesta kiinni. Suhtautuuko eroavaisuuksiin kyynisesti vai uteliaisuudella? Omalla kohdallani ainakin uteliaisuus on melkein aina…

Lue lisää Mikä on kollegiaalisuuden rooli yliopistomaailmassa? 0 kommentti artikkelissa Mikä on kollegiaalisuuden rooli yliopistomaailmassa?

Show must go on – tehokasta tutkimusta?

Olen jo muuttanut pois Italiasta ja etsin töitä Suomesta, mutta teen silti vielä töitä joka päivä Italiaan, ilman palkkaa. Kun kerron tästä muille, minulta kysytään: -”Miksi ihmeessä?” Tutkimustyön luonne on hyvin erilainen kuin muussa työssä; jos teen työtä vuoden jonkin projektin parissa, se paras todistus tekemästäni työstä on tulosten julkaisu. Miten voin näyttää ilman sitä, että…

Lue lisää Show must go on – tehokasta tutkimusta? 0 kommentti artikkelissa Show must go on – tehokasta tutkimusta?

Akateemista yritysyhteistyötä St Gallenissa

Neljä kuukautta alkaa olla pian Sveitsissä elämistä takana. Aika vierailevana vakuutustoiminnan johtamisen professorina maineikkaassa HSG:ssa eli St Gallenin yliopistossa on kulunut nopeammin kuin olen toivonut. Yksinkertaisesti on niin, että täällä työskentely on ollut akateemisesti ja elämänlaadullisesti poikkeuksellisen hienoa aikaa elämässäni. On myös todettava, että koko perheen siirtäminen Sveitsiin on taloudellisesti aika iso paukku, joten on…

Lue lisää Akateemista yritysyhteistyötä St Gallenissa 0 kommentti artikkelissa Akateemista yritysyhteistyötä St Gallenissa

(Epä)sosiaalisesta mediasta

Puoli vuotta on lyhyt aika. Blogia oli tarkoitus päivittää säännöllisemmin, mutta kynnys pidemmän jutun saattamiseksi loppuun kaiken muun kiireen keskellä osoittautui suuremmaksi, kuin oletin. Lyhyellä vierailulla ehtii kuitenkin tehdä lyhyitä päivityksiä. Vaikka olin luonut käyttäjätunnuksen Twitteriin useampi vuosi sitten, en ollut twiitannut kuin kahdesti ennen saapumistani Stanfordiin. Toinen noista kahdesta viserryksestä oli itse asiassa lähtöpäivää…

Lue lisää (Epä)sosiaalisesta mediasta 0 kommentti artikkelissa (Epä)sosiaalisesta mediasta

Maahanmuuttajan mietteitä Italiasta

Minun kahden vuoden työrupeamani lähestyy pikkuhiljaa loppuaan ja yritän saada keskeneräisiä hommia päätökseen. Vaikka kuinka yritän saada kaiken valmiiksi, tiedän jo nyt, että työt jatkuvat vielä jonkin aikaa etänä Suomesta käsin. Sellaista se tutkimustyö vaan joskus on, varsinkin kokeellisen fysiikan parissa. Ensimmäinen julkaisuni on hyväksytty julkaistavaksi Nano Letters:ssä ja se löytyy jo on-line versiona http://pubs.acs.org/doi/abs/10.1021/nl504544s ja vapaasti…

Lue lisää Maahanmuuttajan mietteitä Italiasta 0 kommentti artikkelissa Maahanmuuttajan mietteitä Italiasta

Of blogs and Twitter in academia

Spring is finally here! So beautiful to see the cherry trees blossoming – in fact, it’s so beautiful that I almost can’t wait for all the hanami parties to start. And this is actually a lousy segue to my topic today, but let’s go with it anyway: academics blogging and tweeting. I know, it does feel…

Lue lisää Of blogs and Twitter in academia 0 kommentti artikkelissa Of blogs and Twitter in academia

Kalifornia, Berkeley: ensimmäiset 2 kk takana ja

reilut 4,5 kk matkaa jäljellä. Olen täällä kolmen lapseni kanssa, pojat ovat 16- ja 14-vuotiaita, tyttäreni 13-vuotias, joten perheen ainoana aikuisena vastuu on suuri. Sain jo syksyllä Suomesta käsin vuokrattua meille kalustetun ja viihtyisän talon El Cerritosta, noin 5 km päässä työpaikastani. Kodin suhteen kaikki on ollut siten helppoa vaikkakin tietysti suhteellisen kallista, erityisesti nyt…

Lue lisää Kalifornia, Berkeley: ensimmäiset 2 kk takana ja 0 kommentti artikkelissa Kalifornia, Berkeley: ensimmäiset 2 kk takana ja