Blogi

Lyhyt alkukatsaus tutkimusarkeen Japanissa – NAIST:ssa

Julkaistu

Lentokoneeni varpaat koskettivat Osakan kansainvälisen lentokentän asfalttia syyskuun puolivälin paikkeilla vuonna 2011. Syyskuu on muutenkin hyvää aikaa vierailla Japanissa, koska vastaanottanut sää oli kesäiseen Suomeen verrattavissa, eikä ilma ole pohjoisen säähän tottuneelle tukalan kostea mitä se kesäkuun keleinä usein on.

Ensimmäiset päivät Ikoman kaupungin alueella sijaitsevassa Nara Institute of Science and Technology (NAIST) yliopistossa sujuivat lähinnä käytännön virastobyrokratian parissa. Jokaisen pitkään vierailevan täytyy hakea itselleen ulkomaalaiskorttia, jonka turvin moni muu asia onnistuu helpommin, kuten asunto, matkapuhelimen hankita ja pankkitilin avaus. Ilman näitä elo täällä olisi selkeästi monimutkaisempaa. Myös asunto löytyi suhteellisen helposti joskin kaukaa, joten matkaan yliopistolle joka päivä noin tunnin verran. Asuntoa hankkiessa pitää maksaa virallista voitelurahaa muutamasta sadasta eurosta ylöspäin, ja toisinaan yhden tai useamman kuukauden vuokra takuumaksuna, josta kuulopuheiden perusteella vain noin 50% palautuu takaisin lähtiessä.

Olen puurtanut dementiasta kärsivien vanhusten teknologiapohjaista tukemista käsittelevän tutkimustyön parissa yliopistossa, jonka Interactive Media laboratorio suostui ystävällisesti ottamaan minut vastaan. Yllättävän monella ulkomaalaisella varustettu laboratorio keskittyy lisätyn todellisuuden tutkimiseen, mikä käytännössä tarkoittaa että tietokoneella tuotettua grafiikkaa heijastetaan oikeaan maailman ympäristöön, kuten pöytiin, seiniin tai esineisiin. Toisena aiheena on ihmisten ja teknologian välisen interaktion tutkiminen, joka itsessään jo kertoo mistä on kyse.
Ihmiset laboratoriossa, yliopistolla sekä sen ulkopuolella ovat olleet erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Myös suomalaisuuden mainitseminen kiehtoo japanilaisia ja vakituisista kysymyksistä voisi jo tehdä kaavakkeen mitä uusille tuttavuuksille voisi jakaa; Onko Suomessa kylmä, oletko nähnyt revontulia, missä Joulupukki asuu?

Päädyin aikanaan hakemaan stipendiä Japanissa tehtävää tutkimusta varten, koska tiesin että Japanin tutkimus on aina hyvin teknologiapainotteista ja tutkimustyötä tehdään hyvällä temmolla. Olen iloinen että sain Teknologiateollisuudelta tämän mahdollisuuden kasvattaa osaamistani, ja tulen jatkossa kertomaan lisää kokemuksistani Japanissa, sekä yleisen elämisen ja kommunikoinnin suhteen, että tutkimuksen tekemisen käytönnöistä ja saavutuksista. Perjantaipäivä on kääntynyt jo iltaa kohti, joten ensi kertaan.

Yksi kommentti artikkelissa Lyhyt alkukatsaus tutkimusarkeen Japanissa – NAIST:ssa

  1. Ja yksi peruskysymys lisää on ”puhutaanko Suomessa englantia?” ja ”miten pitkä lentoaika sieltä on Japaniin?” 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *