Blogi

NAIST yliopiston esittely

Julkaistu

Nara Institute of Science and Technology sijaitsee riisipeltojen keskellä, Ikoman kaupungin laitamilla. Takayaman kaupunginosan alueella sijaitsee myös muutamia teknologiayrityksiä kuten NEC sekä Ueroku, mutta alue on vielä suhteellisen rauhallinen ja uusia yrityksiä saapuu harvakseltaan. Kaupunginosa on muutenkin enemmän pullollaan lähiötyyppisiä omakotitaloja joihin saavutaan työpäivän jälkeen suuremmista keskuksista, kuten vaikkapa Osakasta.

Yliopisto itsessään tarjoaa opiskelijoille kolme laitosta tutkimuksen tekemiseen; Bio-, Material- ja Information Science. Yhteenlaskettuna opiskelijoiden määrä on jossain tuhannen paikkeilla, joten mistään äärimmäisen suuresta yliopistosta ei ole kyse, mutta tutkimuksen taso on korkea. Nykyiset 700 maisteriopiskelijaa erikoistuvat kahden vuoden ajan, ja 300 tohtoriopiskelijaa kolme vuotta. Tänä aikana useimmat opiskelijat myös hakevat tulevaa työpaikkaansa alan yrityksistä. Useimmat siirtyvät Tokion alueelle, mutta myös Kansain alue tarjoaa useita teknologialan yrityksiä vastavalmistuneille.

Jokaisen laitoksen sisällä on useita laboratorioita joihin opiskelijat hakeutuvat keskittyen tiettyyn aihealueeseen kuten esimerkiksi tietoliikenne, robotiikka, konenäkö, ohjelmistosuunnittelu tai virtuaalitodellisuustekniikat. Oma tutkimuspaikkani on Interactive Media Design laboratorio, jota hieman jo aiemmassa tekstissäni sivusin. Useimmat täällä keskittyvät johonkin lisätyn todellisuuden aiheeseen tai uusien interaktiomenetelmien tuottamiseen jotain uutta teknologiaa käyttäen. Laboratoriossani on noin 40 opiskelijaa joista kuusi suorittaa tohtoriopintojaan. Yleisimmin laboratoriossa on yksi pääprofessori, varaprofessori sekä muutama apulaisprofessori. Ylemmän tason professorit ohjaavat yleisempiä linjoja ja alemmat tason professorit hoitavat enemmän päivittäistä kommunikointia oppilaille. Yhteishenki on hyvä ja kommunikointi kaikkien kesken on normaalia. Myös laboratorion pää, Professori Kato likaa käsiään tarvittaessa tukeakseen oppilaidensa puurtamista. Noin kerran viikossa on joka laboratoriossa kokous, missä muutama opiskelija selvittää tutkimuksensa etenemistä ja kerää palautetta kuulijoilta. Tämän olen havainnut hyödyllliseksi palautteeksi, mutta tällä hetkellä vaivana on se, että useimmat esitykset ovat täysin japaniksi jolloin niitä on vielä vaikeaa seurata. Ilman kunnollista sanavarastoa Japaninkielen tietotekniikan alueelta, käteen jää vielä varsin vähän konkreettista apua. Tästä syystä NAIST tarjoaa kahdesti viikossa Japaninkielen opintoja, mutta useimmat ulkomaalaiset opiskelijat käyvät noin puolen vuoden tai vuoden tehokurssin Osakan yliopistossa ennen kuin aloittavat opintonsa NAIST:ssa. Kielitaidolle on käyttöä niin yliopistossa kuin sen ulkopuolella, mutta myös englannin kera kulkeva pärjää Japanissa suhteellisen hyvin.

Ulkosalla puhaltaa vankka kevätpuhuri, mutta pian myös kirsikankukat puhkeavat kukkaan. Niitä odotellessa jatkan käyttöliittymäkonseptieni parantelua työpisteelläni joka on hyvin hiljainen vastavalmistuneiden poistuttua ympäri Japania töidensä perässä.

Hyvää alkavaa kevättä myös Suomeen.

-Jaakko Hyry