Terveisiä Lontoosta! Tieni vei lokakuun alussa muovielektroniikan keskukseen (Centre for Plastic Electronics), Imperial College Londoniin, tarkoituksenani tehdä laskennallista materiaalitutkimusta. Sikäli tämä on minulle erikoisempi reissu, että vaimo ja lapset jäivät Suomeen, emmekä ole tottuneet olemaan kaukana toisistamme pidempiä aikoja. Lisäksi lähdin matkaan varsin kevyin varustein ja otin mukaani työvälineiden lisäksi vain laukullisen vaatteita ja hygieniatarvikkeet.
Queen’s Tower Imperial College Londonin keskellä.
Yritin ennen matkaa selvittää asumista ja selviytymisvinkkejä etukäteen (mm. lukemalla tätä blogia, kiitokseni Laura Taajamaalle asuntomarkkinoiden kuvailusta), mutta loppujen lopuksi totesin kaiken selviävän parhaiten paikan päällä. Varasin yliopistoa lähellä olevasta hostellista sängyn 10 hengen huoneesta pariksi päiväksi ja lähdin matkaan. Ensimmäinen työpäivä oli varsinaista pyöritystä. Minulle näytettiin paikkoja fysiikan ja kemian laitokselta ja tapasin niin monia ihmisiä ettei minulla ollut enää toivoakaan muistaa nimiä. Lisäksi kävin läpi pakollisen turvallisuusluennon. Samalla myös selvisi, että kulkukortin ja sähköpostitunnusten kanssa tulisi kestämään seuraavaan viikkoon saakka.
Seuraava haaste olikin asuinpaikan löytäminen, sillä hostellissa en pystynyt purkamaan tarvaroitani ja kyllästyin tähän nopeasti. Lontoon keskustan vuokrataso oli aivan pilvissä, joten etsin suosiolla halpaa asuinpaikkaa laitakaupungilta EasyRoommaten ja vastaavien palveluiden avuilla. Laitettuani muutaman tekstiviestin kiinnostavista kohteistä sainkin pian jo puhelun Stratfordissa olevasta kimppakämpästä, joka tosin jatkoselvittelyssä selvisi jo menneen, mutta Leytonstonessa olisi vielä vastaava vapaana. Tämä kuulosti kiinnostavalta, sillä olin vieraillut alueella kerran aikaisemmin joskus kymmenisen vuotta sitten. Sovin tapaamisen samalle iltapäivälle ja lähdin katsastamaan paikkaa. Talo oli hieman nuhjuinen mutta kämppikset vaikuttivat mukaville, joten allekirjoitin vuokrasopimuksen heti esittelyn jälkeen ja muutin illalla uuteen kämppään tavaroineni. Työmatkaa kertyy maanalaisella noin tunti suuntaansa päivittäin, mutta vuokra kolmen hengen jaetusta huoneesta oli vain noin 400€/kk. Jaan huoneen noin parikymppisen romanialaisen yliopisto-opiskelijan ja nelikymppisen työssäkäyvän argentiinalaisen kanssa. Lisäksi asunnossa asuu kaksi italialaista parikymmpistä naista, ranskalainen mies jota en oikeastaan ole koskaan nähnyt, hollantilainen parikymmppinen mies ja kaksi muuta kolmissa-nelissäkymmenissä olevaa Etelä-Amerikkalaista miestä.
Vanha tuttu Leytonstone, jossa ainakin maanalaisen asema ja läheinen Tesco (lähes 24/7 supermarketti) ovat pysyneet muuttumattomina vuosikymmenen.
Seuraavalla viikolla pääsinkin jo pikkuhiljaa töihin. Pidän Imperial Collegen työyhteisöstä, sillä tämä on hyvin kansainvälinen paikka ja henkilöstöä sekä vierailijoita on saapunut paikalle vähän kaikkialta. Lisäksi yhteistyötä tehdään muiden läheisten yliopistojen kanssa, minkä seurauksena mm. mallintamiseen ja aurinkokennotutkimukseen liittyviä tapahtumia riittää melkein jokaiselle päivälle. Kävin näissä aluksi hyvin ahkerasti, mutta pian tajusin tarjontaa olevan aivan liikaa ja keskityin sen sijaan enemmän oman tutkimukseni tekemiseen.
Pikkuhiljaa olen päätynyt mukaan myös paikallisiin projekteihin jotka liittyvät mm. grafeeniin, polymeereihin ja perovskiitteihin. Tuntuukin varsin mukavalta huomata pärjäävänsä kansainvälisessä työympäristössä. Myös vapaa-aikaa on enemmän kuin pitkiin aikoihin, mutta samalla tunnen syyllisyyttä, koska kotona vaimolla kiire yrityksensä ja lastemme kanssa. Onneksi voin vierailla kotona Suomessa kerran kuussa, jolloin pääsen viettämään aikaa perheen kanssa ja auttamaan. Visiitit eivät juuri haittaa töitäkään, sillä voin tehdä laskentaa etänä. Lisäksi Tampereella käydessä käyn samalla myös Tampereen Teknillisellä yliopistolla vaihtamassa kuulumisia ja palaveeraamassa kollegoiden kanssa, joten käynneillä on myös tutkimuksellinen puolensa.
Tähän saakka tuntuu että etäisyys on yhdistänyt perhettämme ja saanut huomaamaan miten tärkeitä olemme toisillemme. Ikävästä ja pienistä vastoinkäymisistä huolimatta lähteminen ulkomaille tutkimusta tekemään on ollut kaikin puolin hyvä kokemus. Lopuksi vielä kiitokset Tutkijat maailmalle-ohjelmalle ja Walter Ahlströmin säätiölle tämän kaiken mahdollistamisesta!