Blogi

Vuosi IPP-Greifswaldissa takana

Julkaistu

Olen nyt ollut vuoden post-docina Max-Planck-Institut für Plasmaphysikin Greifswaldin haarassa. Täällä tehdään fuusiotutkimusta Wendelstein 7-X:llä, maailman suurimmalla stellaraattorityyppisellä fuusioreaktorilla. W7-X:n ensimmäinen koekamppanja (OP1.1) oli 2015-2016 ja seuraava (OP1.2a) alkaa kesällä 2017. Instituutin Greifswaldin haarassa työskentelee n. 400 ihmistä. Oma tutkimukseni on nopeitten ionien numeerista mallinnusta. Keskeistä työtä on ollut tulevien kokeiden suunnittelu. Kirjoittanen siitä pitemmän kuvauksen tuonnempana.

Miten työskentely eroa Aalto yliopistossa jatko-opintojen tekemiseen?
No ainakin porukkaa on enemmän. Läheinen vuorovaikutus muun henkilökunnan kanssa tuo kokeellisen tutkimuksen iholle: yksityiskohtia on valtavasti! Minkä tahansa asian selvittäminen vaatii usean ihmisen kanssa keskustelua. Aallossa usea ihminen olisi käytännössä jo koko tutkimusryhmä!

Vaikka Greifswald on hieman syrjässä (2-3 tuntia Berliinistä), on IPP-Greifswald yksi alan johtavista tutkimuslaitoksista maailmassa. Niinpä itseasiassa maailma tulee Greifswaldiin: workshoppeja ja kokouksia järjestetään omassa kotikaupungissani!

Greifswald on mukava vajaan 60.000 asukkaan kaupunki, jossa on IPP:n lisäksi toinen plasmafysiikan tutkimuslaitos, INP ja yliopisto, eikä juuri teollisuutta.

Näkymä työhuoneesta kohti kaupungin keskustaa

Kaupunki on erinoimainen pyöräilykaupunki. Kalastajakyläkaupunginosa Wiekistä pyöräilee 30 minuutissa kaupungin toiseen päähän. Eli käytännössä matka-aika minne tahansa on n. 15 minuuttia. Ja etenkin näin kevät ja kesäviikonloppuisin lapsiperheellekin tuntuu olevan minne mennä. Melkein jokaiselle viikonlopulle on jokin tapahtuma, mikä on kyllä näin pienelle kaupungille minusta aika paljon. Väittäisin, että PK-seudulla oli vähemmän tilaisuuksia johon lapsen kanssa olisi halunnut lähteä.

Hauskaa Wappua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *