Jaakko Hyry

Vuoden tarkastelu NAIST yliopiston annista

Oma vuoden rahoitukseni Teknologiateollisuudelta päättyi jo viime syksyllä, mutta blogipäivitys siirtyin aina myöhemmäksi. On kuitenkin aika kiittää kaikkia jotka osallistuivat työni tukemiseen, ja kertoa mitä kaikkea ehdin tehdä. Vuosi vierähti hyvin nopeaa, ja tekemistä on riittänyt vähän liiankin kanssa mutta hyvällä tavalla. Oman tutkimuksen saaminen vuoden aikana loogisempaan kuosiin kunnon prototyypin kera oli yksi päätähtäimistäni,…

Lue lisää Vuoden tarkastelu NAIST yliopiston annista 0 kommentti artikkelissa Vuoden tarkastelu NAIST yliopiston annista

Muistihäiriöistä kärsivien vanhusten tukeminen kodin askareissa teknologian avulla

Siinä on lyhykäisyydessään oman väitöskirjaan tähtäävän tutkimukseni pääteema. Jo muutaman vuoden ajan on Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksella ollut käynnissä professori Petri Pullin luotsaamana vanhusten älykodin tutkimus. Yleisesti ottaen tarkoituksena on kehittää monitieteellisen osaamisen, kuten lääkäreiden ja arkkitehtien ammattitaitoa hyödyntämällä, apuvälineitä tälle alati kasvavalle joukolle vanhuksia. Moni heistä kärsii myös dementiasta, kuten Alzheimerin taudista. Näille ihmisille…

Lue lisää Muistihäiriöistä kärsivien vanhusten tukeminen kodin askareissa teknologian avulla 0 kommentti artikkelissa Muistihäiriöistä kärsivien vanhusten tukeminen kodin askareissa teknologian avulla

NAIST yliopiston esittely

Nara Institute of Science and Technology sijaitsee riisipeltojen keskellä, Ikoman kaupungin laitamilla. Takayaman kaupunginosan alueella sijaitsee myös muutamia teknologiayrityksiä kuten NEC sekä Ueroku, mutta alue on vielä suhteellisen rauhallinen ja uusia yrityksiä saapuu harvakseltaan. Kaupunginosa on muutenkin enemmän pullollaan lähiötyyppisiä omakotitaloja joihin saavutaan työpäivän jälkeen suuremmista keskuksista, kuten vaikkapa Osakasta. Yliopisto itsessään tarjoaa opiskelijoille kolme…

Lue lisää NAIST yliopiston esittely 0 kommentti artikkelissa NAIST yliopiston esittely

Lyhyt alkukatsaus tutkimusarkeen Japanissa – NAIST:ssa

Lentokoneeni varpaat koskettivat Osakan kansainvälisen lentokentän asfalttia syyskuun puolivälin paikkeilla vuonna 2011. Syyskuu on muutenkin hyvää aikaa vierailla Japanissa, koska vastaanottanut sää oli kesäiseen Suomeen verrattavissa, eikä ilma ole pohjoisen säähän tottuneelle tukalan kostea mitä se kesäkuun keleinä usein on. Ensimmäiset päivät Ikoman kaupungin alueella sijaitsevassa Nara Institute of Science and Technology (NAIST) yliopistossa sujuivat lähinnä…

Lue lisää Lyhyt alkukatsaus tutkimusarkeen Japanissa – NAIST:ssa 0 kommentti artikkelissa Lyhyt alkukatsaus tutkimusarkeen Japanissa – NAIST:ssa